Predikan i Klosters kyrka och i S:t Pauli kyrka den 20 juli 2014

EVANGELIUM:

Markusevangeliet 3:7-19

Jesus drog sig undan mot sjön tillsammans med sina lärjungar. En massa människor från Galileen följde med, men också från Judeen, Jerusalem och Idumeen och från andra sidan Jordan och från trakten kring Tyros och Sidon kom människor i massor till honom när de hörde talas om allt han gjorde. Han sade åt sina lärjungar att ha en båt till reds, så att han slapp bli trängd av folkmassan. Han hade botat många, och nu kom alla som led av någon plåga och trängde sig på honom för att få röra vid honom. Och när de orena andarna såg honom föll de ner för honom och ropade: ”Du är Guds son.” Men han förbjöd dem strängt att avslöja vem han var.

Sedan gick han upp på berget och kallade till sig några som han hade utvalt, och de kom till honom. Han utsåg tolv som skulle följa honom och som han skulle skicka ut att predika och ha makt att driva ut demonerna. Och de tolv han utsåg var: Simon, som han gav namnet Petrus, Sebedaios son Jakob och Jakobs bror Johannes, vilka han gav namnet Boanerges, det vill säga Åskans söner, vidare Andreas, Filippos, Bartolomaios, Matteus, Tomas, Alfaios son Jakob, Taddaios, Simon Kananaios och Judas Iskariot, han som förrådde honom.

PREDIKAN:

Idag firar vi apostladagen. Ordet ”apostel” kommer från gammal grekiska. Ett grekiskt verb ”apostelloo” betyder ”skicka ut”. Man kan säga att substantivet ”en apostel” betyder ungefär ”ett sändebud”. I dagens evangelium skickade Jesus ut de 12 lärjungarna att predika och ha makt att driva ut demoner. Jesus valde sina närmaste lärjungarna att vara sina sändebud. Även om Jesus var Guds son och hade gudomliga makter hann han inte göra allt sig själv. Han behövde medarbetare och assistenter. Därför utvalde han 12 apostlar som symboliserar 12 stammar av Israels folk.

Jesus skickade ut sina 12 lärjungar men vad som hände innan han gjorde det.  Jesus och hans lärjungar hade varit med människor, talat med dem och till dem, botat sjuka och så vidare. Efter det här tunga arbetet bad Jesus sina lärjungar att följa honom till berget. Där hade de möjlighet att vila och avkoppla lite innan de fortsatte sitt arbete bland människor.

På det sättet tog Jesus hand om sina lärjungar. Det spelade någon roll för Jesus hur lärjungarna mådde. Jesus själv arbetade också hårt och hade nästan alltid människor nära sig. Jesus var någonslags den tidens kändis som visstes av alla. Också hans lärjungar visstes av alla. Man kan kanske säga att också lärjungarna var kändisar, ”småkändisar”. Det är inte lätt att vara som kändis. Ni kan kanske tänka er hurdant livet som kändis är. Kanske har ni läst nyheter eller skvaller om kändisar som har haft problem med sig själv och med andra människor eftersom deras liv är så svårt. Jesus visste att hans och lärjungarnas arbete krävde mycket kraft och tid. Därför ville Jesus ta hand om att han och lärjungarna kunde vila och samla kraft med jämna mellanrum. Jesus visste att ingen orkar göra hur mycket som helst.

Jesus vet hurdant det är att vara en människa och hurdant det är att leva här på jorden. För ungefär ett par tusen år sedan skickade Gud ut Jesus till världen att vara människa, en av oss. Under sitt jordiska liv fick Jesus erfara allt möjligt som ingår i människolivet. Därför vet han att vi människor inte orkar allt. Vi behöver vilostuder och helgdagar som motväger arbete och vardagar.

Jesus gav sina lärjungar möjlighet att vila och tillbringa tid med Jesus i lugn och ro. På samma sätt kan vi samlas ihop hit till kyrkan och vara med Jesus. Förstås kan man vara på tumanhand med Jesus i någon plats, till exempel hemma, i natur eller på kyrkogård. Genom att läsa Bibeln eller andaktsböcker, genom att be kan vi tillbringa tid med Jesus. I våra böner kan vi diskutera med Gud och Jesus. De vill veta hur vi mår. Förstås vet de allt om oss även om vi inte berättar det i våra böner men det kan vara viktigt och härligt för oss att det finns åtminstone en som orkar lyssna på oss och vara med oss. Ibland eller ofta skickar Jesus ut någon människa till oss när vi behöver det. Kanske skickar han just mig eller just dig att träffa någon ensam människa.

Jag sade att man kan vara med Jesus genom att läsa Bibeln eller andaktsböcker. Ofta känns det att man inte orkar läsa eller att Gud inte säger någonting. Det kan hända så men Gud kan också påverka oss på något annat sätt. Bibeln är viktig och den är Guds ord men det inte behöver vara något tvång att läsa Bibeln mycket. Det är ingen tävling eller prestation. Gud är så allsmäktig att bara en vers kan påverka oss mycket även om vi inte märker det direkt. Den påverkan kan komma fram på någon annan gång i framtiden. Vi vet inte om Guds stora planer. Gud är mycket större än våra tankar och gärningar och därför måste vi lita på att han vet vad han gör. Just därför säger man att Gud är allsmäktig och allvetande.

Vi alla kristna är Jesu sändebud på vårt eget sätt och i våra egna uppgifter. I skapelsen har Gud gett oss en egen uppgift. Var och en har fått sin egen uppgift. Den uppgiften behöver inte vara något speciellt utan den kan vara någon helt vanlig sak. Vi behöver inte göra våra uppgifter ensam eller utan hjälp. Var och en har fått en lagom uppgift som passar just för honom/henne. Gud är lovat att vara med oss varje dag. Gud och hans Heliga ande påverkar i världen genom oss.

På samma sätt som Jesus var med sina lärjungar på berget vill han att vi också vilar med honom. Var finns vår berg där vi kan vila och avkoppla samt tillbringa tid och samla kraft med Jesus. Jesus vill utrusta oss med rätta verktyg innan han skickar ut oss tillbaka till världen. I slutet av mässor i Finland säger man: ”Gå i frid och tjäna Herren och de närmaste med glädje.” I mässor, hoppas att också idag i den här mässan, utrustar Gud oss med sitt ord och sin sakrament. Vi får lita på det idag och i framtiden. 

Saarna Klosterin kirkossa (Eskilstunassa) 13.7.2014

EVANKELIUMI:

Luuk. 6: 36-42:

Jeesus sanoi:

    ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

    Hän puhui heille vielä vertauksin:

    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.

    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

SAARNA:

Armo ja synti ovat keskeistä kristillistä sanastoa. Toisina aikoina ja toisissa tilanteissa synti on korostuneena. Toisinaan taas armo on vahvasti esillä. Synti ja armo kuitenkin kuuluvat yhteen. Jumalan armo peittää meidän suuretkin syntimme, mutta ilman syntiä ei olisi tarvetta armolle. Onkin sanottu: ”Missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.” Voisiko tämän ajatella koskevan erityisesti nykyaikaa, jolloin tuntuu usein, että Jumalan tahdon seuraaminen on vähentynyt ja perinteisesti kristityille sopimattomina pidetyt tavat yleistyneet? Tästäkö nousee nykyajan vaatimus hyväksyä kaikenlaisia asioita, joita ennen on pidetty sopimattomina?

Päivän evankeliumissa Jeesus antaa ohjeita tai oikeastaan käskyjä seuraajilleen, myös meille tämän ajan kristityille. Hän kieltää tuomitsemasta toisia. Hän kehoittaa antamaan. Oikeastaan Jeesuksen opetuksen voisi tiivistää kultaiseen sääntöön: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12) Jos tahdot tulla armahdetuksi, armahda toisia. Jos tahdot tulla tuomituksi, tuomitse muita. Jos tahdot saada apua, auta muita. Jos tahdot olla vapaa, vapauta muita. Ja niin edelleen.

Kristityt elävät monien ristiriitojen keskellä. Yksi ristiriita, joka nousee usein keskusteluissa esiin, on armahtamisen ja synnin karttamisen sekä synnin paheksumisen välillä. Toisaalta meitä kehotetaan päivän evankeliumin tavoin armahtamaan toisia ihmisiä niin kuin Jumalakin armahtaa meitä. Toisaalta taas päivän epistolatekstin mukaan meitä kehotetaan ojentamaan synnin tekijöitä. Paavali kuitenkin täsmentää, että se ojentaminen on tehtävä varoen, lempeästi ja itseään korottamatta. Se lieneekin helpommin sanottu kuin tehty. Miten pystyisikään ojentamaan ihmistä, joka on väärällä tiellä, kulkemassa eroon Jumalasta? Lisäksi se ojentaminen tulisi tehdä vielä niin, ettei tuomitse toista. Kyllä on vaikeaa! Päivän Vanhan testamentin teksti kertoo, että tuomitseminen on Jumalan tehtävä eikä meidän ihmisten. Missä meneekään ero synnin tekijän tuomitsemisen ja ojentamisen välillä?

Julkisessa keskustelussa ja myös pienemmissä piireissä voi nousta esiin se, että kristittyjen tulisi armahtaa, mutta toisaalta myös nuhdella synnin tekijää. Ehkä tämä on vielä selkeä, mutta sitten päästään taas siihen, mikä on syntiä ja mikä ei. Näkemyksiä ja tulkintoja on monia eikä yksimielisyyttä löydy. Se on karu tosiasia, joka on hyväksyttävä. Jumala ei ole tiputtanut taivaasta mitään aukotonta syntilistaa tai ainakaan minä en ole sellaisesta listasta tietoinen. Olisihan se helppoa, jos sellainen olisi, mutta sitä nyt vaan ei satu olemaan. Tietysti Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, mutta ei sieltäkään löydy suoraa syntilistaa tämän ajan maailman tilanteeseen. Siksi onkin oltava varovainen, jos lähdetään sanomaan jotain asiaa synniksi. On helppo todeta, että syntiä on se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta, mutta siihen se sitten jääkin. Itse asiassa voi kysyä, onko se yksilökohtaista. Onko eri ihmisillä erilaiset asiat, jotka erottavat heidät Jumalasta? Joutuvatko toiset herkemmin kiusaukseen ja eroon Jumalasta ja siksikö heillä on omat syntilistansa?

Joka tapauksessa on karu tosiasia, että jokainen ihminen tekee jatkuvasti syntiä tietoisesti ja tietämättään, tahattomasti ja tarkoituksella. On myös karu tosiasia, että Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa ja armahtaa syntiä tehneitä ihmisiä, jotka tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen. Jumala odottaa, että ihminen luopuu synninteosta ja kääntyy takaisin hänen puoleensa. Siksi Jumala lähetti kerran ainoan poikansa Jeesuksen ihmiseksi maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesus kuoli ristillä ja sovitti meidän syntimme Jumalan edessä. Jumala haluaa voittaa meidät puolelleen ja siksi hän myös herätti Jeesuksen kuolleista.

Miten kristityn lopulta tulisi elää ja suhtautua muihin ihmisiin? Tuleeko kaikenlainen toiminta hyväksyä armahtamisen nimissä? Tuleeko kadulla mennä moittimaan vastaantulijaa, joka näyttää elävän synnissä? Tuleeko meidän puuttua läheistemme pieniinkin asioihin, jotka eivät miellytä meitä? Onko se niin vaarallista (tai jopa syntiä), jos jollain miehellä on parta tai liikalihavuutta tai jos jollain naisella on silmäpako sukkahousuissa? Toki siitä silmäpaosta voi kohteliaasti sanoa ja tarjota ystävällisesti vaikka omia ehjiä sukkahousujaan niiden rikkinäisten tilalle, mutta ei se silmäpako kaada maailmaa eikä varsinkaan kirkkoa. Tuskin myöskään toisen seurakuntalaisen parta tai liikalihavuus on este toimimiselle seurakunnassa. Ainakaan sen ei pitäisi olla esteenä. On varmasti aina hyvä nähdä toinen ihminen Jumalan kuvana, Jumalan luomana yksilönä.

Miten kristityn sitten tulisi suhtautua itseensä? Armollisuus itseä kohtaan on hyvin tärkeä asia. Liian suuri vaativuus ja tarkkuus itseä tutkiessaan voi johtaa huonoille poluille ja jopa sairastumiseen. Tämän päivän teksteissä kehotetaan tutkimaan itseään ja omia tekojaan ennemmin kuin toisten. Näinhän se on, mutta liiallinen itsensä ruoskiminen ei olekaan enää terveellistä ja tarkoituksen mukaista. Kohtuus kaikessa on hyvä mutta varsin epämääräinen sääntö tähänkin. Kohtuus on niin suhteellista ja riippuu ihmisestä. Jokainen ihminen on yksilö. Toiset kestävät enemmän ruoskimista kuin toiset. Toiset kestävät omia ruoskan iskuja, mutta eivät toisten lyöntejä. Jotkut puolestaan toisin päin.

On myös itse hyvä muistaa olevansa Jumalan luoma yksilö, joka on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Siksi joka päivä onkin hyvä viipyä edes pieni hetki Jumalan kanssa ja kysellä hänen tahtoaan. Sitä tahtoa tulisi seurata ja välttää synnin tekoa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että ihminen ei siihen pysty koskaan täydellisesti. Monet asiat ovat ihmiselle mahdottomia, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista, myös armahtaminen. On hyvä muistaa, että Jumala rakastaa ihmisiä ja siksi armahtaa. Siksi myös ihmisten tulisi armahtaa itseään ja toisiaan sekä pitää itsensä ja toisensa yhteydessä Jumalaan. Tietysti mahdollisuuksien mukaan.

Saarna Torshällan kirkossa 6.7.2014

Evankeliumi:

Luuk. 15: 11-32

Jeesus sanoi:

    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.

    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”

Saarna:

Armo ja rauha teille Jumalalta meidän isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

Evankeliumin kertomuksesta herää kysymys, miksi poika haluaa lähteä pois isänsä kodista. Onko siellä kenties huonot olosuhteet? Kokeeko hän itsensä ulkopuoliseksi tai vääränlaiseksi? Eivätkö vanhemmat hyväksy häntä sellaisena kuin hän on? Kokeeko hän olonsa jollain muulla tavalla huonoksi tai ahdistetuksi? Ovatko hänen arvonsa ja tavoitteensa erilaiset kuin hänen vanhempiensa arvot ja tavoitteet?

Toisaalta voi myös kysyä, miksi poika ei lähtisi. Onhan täysin normaalia ja luonnollista, että lapset lentävät jossain vaiheessa ulos kotipesästä.  Yksi lapsen tärkeimpiä tehtäviä on aikanaan irtautua vanhemmistaan ja alkaa elää omaa elämäänsä. Mitä outoa siinä on, jos lapsi haluaa aikuistuttuaan lähteä pois vanhempiensa kodista ja alkaa elää omaa elämäänsä? Eikö se peräkammarinpojaksi jääminen olisi enemmän outoa ja kummeksuttavaa?

Evankeliumikertomuksen poika, joka lähtee isänsä kotoa, on nuorempi perheen kahdesta pojasta. Yleisesti, ainakin entisaikojen Suomessa ja varmaan muuallakin, on ollut tapana, että vanhin pojista jää kotiin jatkamaan vanhempiensa työtä, useimmiten maatilaa. Muiden lasten on etsittävä työnsä, asuntonsa ja toimeentulonsa jostain muualta. Vaikka vanhin ei jäisikään kotiin, niin silti hyvin harvoin kaikki muut lapset saattoivat jäädä jatkamaan tilanpitoa yhdessä. Yksinkertaisesti kaikille ei riittänyt työtä ja tilaa. Vaikka entisaikojen maatalous tarvitsi työvoimaa, ei silti työtä ja toimeentuloa riittänyt kaikille.

Tällaisessa tilanteessa on ehkä osa teistäkin ollut aikoinaan, ainakin niin olen käsittänyt, että 60-luvun Suomessa sotien jälkeisten suurperheiden lapset joutuivat lähtemään lapsuudenkodistaan hakemaan elantoaan muualta, varsin usein myös vierailta mailta asti. Moni lähti työn perässä tänne Ruotsiin. Tätä Ruotsia voi ehkä ajatella jollain tavoin myös vieraana maana, josta evankeliumissa puhutaan, vaikka tämä onkin aika lähellä Suomea ja on edelleen Suomen rakas naapurimaa. Lisäksi ruotsinkieli on Suomen virallinen kieli, tasavertainen kansalliskieli suomen kielen rinnalla (ainakin periaatteessa ja toivottavasti myös käytännössä). Sitä kautta ruotsin kielenkään ei pitäisi olla tänne muuttaville suomalaisille suuri ongelma, mutta varmasti käytännössä se on monille ollut vaikeaa aluksi ja on edelleenkin.

Mainitsin aiemmin, että yksi lapsen tärkeimmistä tehtävistä on irtautua ja eriytyä vanhemmistaan. Mitä tämä eriytyminen tarkoittaa? Pitääkö yhteys vanhempiin katkaista kokonaan? Tuleeko lasten seurata tuhlaajapojan esimerkkiä? Vastaan, että ei välttämättä tule seurata. On olemassa monia muitakin vaihtoehtoja ja tapoja eriytyä. Kukin eriytyy omalla tavallaan ja käy oman eriytymistaistelunsa sekä itsensä sisällä että ihan konkreettisesti ja näkyvästi. Toisilla se taistelu on rajumpi ja verisempi kuin toisilla. Ei ole olemassa yhtä (eikä edes kahta tai kolmea) ainoaa oikeaa tapaa eriytyä ja irtautua. Tapoja on yhtä monta kuin on lapsiakin. Ei ihmisiä (eikä edes lapsia) voi laittaa kaikkia samaan muottiin. Jokainen meistä ihmisistä on ainutlaatuinen ja arvokas, Jumalan luomistyön tulos. Jokainen ihminen ansaitsee olla oma itsensä ja ansaitsee tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Aina (tai oikeastaan ei varmaan koskaan) itsenäinen elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista tai vaaleanpunaisten elefanttien täyttämää satua. On ehkä kiva saada itse päättää asioista ja tehdä omia itsenäisiä valintoja, jotka poikkeavat vanhempien tekemistä valinnoista. On ehkä hauska seikkailla vierailla mailla ja tehdä kaikkia mukavia juttuja itse valittujen ystävien kanssa tai yksin. Aina niitä mukavia juttuja tai ystäviä ei kuitenkaan löydy. Elämässä voi tulla muitakin vastoinkäymisiä, kuten esimerkiksi työttömyyttä, sairautta, aineellista köyhyyttä, onnettomuuksia jne. Itsenäinen elämä voi osoittautua yksinäiseksi ja raskaaksi tai onnettomaksi ja tylsäksi. Jokaisen ihmisen elämä on erilainen. Jostain syystä joillekin näyttää kasautuvan enemmän vastoinkäymisiä kuin toisille.

Kuten jo sanoin aiemmin, vanhemmista eriytyminen ja irtautuminen eivät tarkoita automaattisesti yhteyden katkeamista. Voi elää omaa erillistä elämää ja olla samalla tiiviisti tekemisissä vanhempiensa kanssa tai jopa asua samassa taloudessa heidän kanssaan. Kaikilta se ei kuitenkaan onnistu. Jotkut tarvitsevat pitkän välimatkan ja vähäisen yhteydenpidon päästäkseen irti vanhemmistaan ja löytääkseen itsensä, oman tahtonsa ja minuutensa. Joidenkin täytyy jopa sairastua ja löytää sitä kautta oma vanhemmista erillinen itsensä.

Päivän evankeliumissa poika elää itsenäistä elämää maailmalla. Alkuun on varmasti kivaa, mutta ajan myötä kaikki ei mene kuin Strömsössä. Hän tekee ala-arvoista työtä sikopaimenena eikä saa riittävästi ruokaa syödäkseen, ei edes sikojen ruokaa. Sikoja pidettiin saastaisina eläiminä ja siksi sikopaimenen työ oli sieltä ala-arvoisimmasta päästä Jeesuksen ajan kulttuurissa. Itse asiassa poika vajoaa jopa sikoja alemmas, sillä hänen ei anneta syödä edes sikojen ruokaa. Tuolloin hän muistaa isänsä kodin ja näkee, kuinka hyvät oltavat siellä lopulta on. Joskus onkin hyvä käydä katsomassa jotain muutakin kuin omaa lähiympäristöä, niin oppii suhteuttamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus hyvältäkin tuntunut koti voi osoittautua huonoksi, kun saa nähdä ja kokea jotain parempaa ja tuntea olevansa hyväksytty/parempi/hyväksytympi jossain muualla. Tietysti sama toimii päinvastoin, että huonolta tuntunut koti alkaakin näyttää ihan kelvolliselta, kun saa kokea jotain vielä huonompaa. Ei edes tarvitse vajota sikojen tasolle, jotta voisi huomata hyvää entisessä elämässään, kuten evankeliumin poika havaitsi.

Monille vanhemmille on erittäin kova ja vaikea asia, että lapset lähtevät kotoa maailmalle ja alkavat elää omaa elämäänsä. Kunnollinen vanhempi kuitenkin päästää lapsestaan irti ja antaa hänen mennä, mutta on tarvittaessa tukena ja apuna, jos ja kun lapsi sitä apua ja tukea tarvitsee. Näin oli myös evankeliumitekstissä. Isän ei ainakaan kerrota suuremmin vastustelleen, kun poika lähti vieraille maille. Hän myös otti pojan iloiten vastaan, kun poika palasi takaisin isänsä kotiin.

Uskon, että vierailla mailla vietetty aika on ollut pojalle välttämätön, jotta hän pystyy löytämään itsensä ja eriytymään isästään. Eriytyminen ei kuitenkaan tarkoita ikuista eroa. Poika palaa takaisin, kun on sopiva aika. Isä on silloin valmiina ottamaan pojan vastaan. Isä on koko ajan taustalla eräänlaisena tukena. Hän oikein juoksee poikaansa vastaan. Hän haluaa rientää poikaansa vastaan ja alentuu juoksemaan, mitä pidettiin sopimattomana käytöksenä vanhalle ja arvokkaalle miehelle.

Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ja halua palata kotiin, vaikka ehkä tarvetta olisi. Ihmiset ovat vanhempinakin vajavaisia. He eivät aina osaa ottaa lapsiaan oikealla tavalla vastaan, vaikka yrittäisivät. Hyvä yritys voi kuitenkin riittää. Asenne on tärkein, Jumala hoitaa loput. Moni vanhempi ei kestä sitä, että lapsi ei olekaan enää heidän talutusnuorassaan ja ohjailtavanaan. Se on kuitenkin elämää. Kukin irtautuu vanhemmista vuorollaan joko murrosiässä tai ennen sitä tai sen jälkeen. Kullakin on oma aikansa.

Kaiken tämän keskellä saamme muistaa, että meillä kaikilla on edes yksi, joka ymmärtää ja ottaa meidät aina vastaan, kun elämä potkii päähän. Aina se ei tietenkään tunnu siltä, että Jumala kuulisi ja auttaisi, mutta saamme luottaa siihen, että Jumala, taivaallinen isämme tietää tarpeemme ja tilanteemme paremmin kuin kukaan muu, jopa paremmin kuin me itse. 

Saarna Torshällan kirkossa 13.6.2014

Evankeliumi:

Joh. 12:44-50:

Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä. En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."

Saarna:

Armo ja rauha teille Jumalalta meidän isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

Evankeliumi saattoi kuulostaa hieman vaikeaselkoiselta ja monimutkaiselta. Ainakin erilaisia kytköksiä sekä syy ja seuraus –suhteita on runsaasti. Evankeliumista voisi ehkä jopa piirtää jonkinlaisen ”organisaatiokaavion”. Keneen tässä nyt lopulta uskotaan tai ei uskota? Kenet tässä nyt nähdään tai ei nähdä? Kuka tässä nyt on lähettänyt kenet ja mitä tekemään?

Pyhä evankelista Johannes kertoo, kuinka Jeesus puhuu kansalle. Tai oikeastaan hän kertoo Jeesuksen huutavan – ja vielä kovalla äänellä. Kova ääni oli varmasti tarpeeseen sinä aikana, kun ei ollut tällaisia hienoja poskimikrofoneja kuin minulla tänään on. Itse asiassa ei tainnut olla minkäänlaisia mikrofoneja ja silti ihmiset kuulivat Jeesuksen opetuksia. Oleellista ei kuitenkaan ole Jeesuksen huudon desibelimäärä tai Jeesuksen äänenkäyttötapa, vaan se, mitä Jeesus huutamalla ilmaisi ja opetti. Kun Jeesuksen sanoja, jotka evankelista on tallettanut Raamattuun, tutkii tarkemmin, voi löytää niistä kristinuskon ja kirkon kannalta keskeisen opetuksen tai ainakin puhetta aiheesta, joka usein koetaan vaikeaselkoiseksi ja epäselväksi.

Jeesus selittää omaa rooliaan, alkuperäänsä ja tehtäväänsä. Hän kertoo asemastaan Pyhän kolminaisuuden yhtenä jäsenenä. Kaikilla Pyhän kolminaisuuden jäsenillä on oma erityinen tehtävänsä, joka poikkeaa muiden jäsenten tehtävästä. Kukin tekee oman osansa, kuten meistäkin jokainen tekee oman osansa esimerkiksi tämän messun toteutuksessa. Sinä, joka istut siellä kirkon penkissä ehkä jopa arkana, sinulla on yhtä tärkeä osa tässä messussa kuin meillä muilla. Me kaikki emme tee täällä samoja asioita tai ole toistemme kopioita, mutta silti meitä jokaista tarvitaan. Jos yksikin tästä kirkkoon kokoontuneesta väestä puuttuisi tai olisi yksi lisää, tilanne ei olisi enää täsmälleen sama. Kaikella ja kaikilla on oma pieni tehtävänsä ja vaikutuksensa yhteiseen kokonaisuuteen.

Pyhä kolminaisuus vaikuttaa olevan monille epäselvä osa kristinuskossa. Joku on jopa tehnyt siitä syyn jättää kirkon. Joku puolestaan sanoo ymmärtävänsä kyllä Jumalan ja ehkä jopa Jeesuksen, mutta ei Pyhä Henkeä ja sen roolia tässä kolminaisuuden monimutkaisuudessa ja moniulotteisuudessa. Jos joku ajattelee näin, voin lohduttaa ja sanoa, että kyseessä ovat suuret asiat, joiden äärellä voimme luottaa Jumalaan ja siihen, että kaikki kolminaisuuden jäsenet hoitavat kyllä oman tärkeän tehtävänsä tässä kokonaisuudessa. Ihmisen ymmärrys ei riitä kaikkeen.

Isä Jumalaa kutsutaan usein luojaksi, sillä hän on luonut maailman aikojen alussa. Poika Jeesusta kutsutaan lunastajaksi. Pyhä Henkeä kutsutaan pyhittäjäksi, sillä sen tehtävänä on toimia maailmassa, olla läsnä, synnyttää usko ihmisten sydämissä, kirkastaa Jumalan tahtoa meissä jne. Evankeliumissa Jeesus kertoo juuri siitä, että hänen tehtävänsä on toimia lunastajana, joka lunastaa kansansa vapaaksi synnin vankilasta, pimeästä vankilasta. Hän kertoo olevansa valo, joka on tullut maailmaan tai oikeastaan lähetetty maailmaan lunastamaan Jumalan oman kansan vapaaksi. Jeesus oli kuuliainen tehtävälleen ja vei sen kunniakkaasti loppuun asti, vaikka se tehtävä ei todellakaan ollut helppo. Kuinka moni muu olisikaan valmis samaan?

Tähän samaan ryhmään kuuluu myös se, että Jeesus sanoo: ”En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua." Jeesuksen tehtävä ei ollut sooloilla, vaan toimia Jumalan suuren pelastussuunnitelman täyttämiseksi ja julistaa sitä ihmisille.

Näiden erillisten tehtävien lisäksi Jeesus korostaa kolminaisuuden (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen) välistä yhteyttä ja ykseyttä. Kuten ortodoksit sanovat, Pyhä kolminaisuus on yksiolennollinen ja jakaantumaton. Vaikka Jumala loi maailman, myös Jeesus ja Pyhä Henki olivat silloin läsnä. Se oli tavallaan yhteistyötä, jossa Jumala kuitenkin teki varsinaisen työn.

Jeesus toteaa, että uskomalla häneen, uskoo myös Jumalaan, joka kerran lähetti hänet ihmiseksi maailmaan, yhdeksi meistä ihmisistä, mutta ilman syntiä. Kuten pienoisevankeliumi sanoo: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Tämän saman Jeesus toteaa tämän päiväisessä evankeliumissa sanomalla: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.”

Ei voi uskoa vain yhteen kolminaisuuden osaan. On joko uskottava kolmiyhteiseen, kolmipersoonaiseen Jumalaan tai sitten ei lainkaan tähän jumalaan. Ei vain ole olemassa Jumalaa ilman Jeesusta ja Pyhää Henkeä. Tätä voisi jopa sanoa ”kaikki tai ei mitään” –uskoksi. Itse asiassa meitä kehotetaan muutenkin elämään kristittyinä asenteella ”kaikki tai ei mitään”. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi alkaa mittaamaan omaa tai varsinkaan toisten uskon suuruutta, laatua ja määrää. Tärkeintä on se, uskooko vai ei. Kukin omalla tavallaan. Heikollakin uskolla voit turvautua vahvaan Vapahtajaan, joka on lähetetty kerran maailmaan sinunkin vuoksesi ja joka on kuollut ristillä, noussut kuolleista ja mennyt takaisin taivaaseen Isä Jumalan luokse sinunkin tähtesi. Saat myös uskoa syntisi anteeksi annetuiksi (Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä).

Saamme nyt laulaen tunnustaa uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan ja siihen, että hän elää, hallitsee ja toimii persooniensa kautta nyt ja aina, aikojen alusta aikojen loppuun asti ja sen jälkeenkin. Uskon tunnustamisen ohella voimme myös rukoilla, että Pyhä Henki vahvistaisi meidän uskoamme kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Teatteria ja elokuvaa

En ole taaskaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään, vaikka olen aikonut. En vain ehdi ja jaksa ja muista kirjoittaa, vaikka aiheita olisi. Tällä kertaa kirjoitan vain suomeksi.

Jag har inte skrivit på länge fastän jag har tänkt på att skriva. Jag har inte hunnit, orkat och kommit ihåg att skriva fastän jag har haft något att skriva. På denna gång skriver bara på finska.

____________________________________________________________________

"Oikeat" teatterit

Olen ehkä jollain tavalla innostunut käymään teatterissa viime vuosien (tai kuukausien) aikana. Lisäksi oivalsin vähän aikaa sitten, että minun kannattaa hyödyntää opiskelija-alennuksia niin kauan kuin olen vielä opiskelija. Näillä näkymin opiskeluaikaa ei ole jäljellä kuin vuosi enää. Ainakin Joensuun ja Lappeenrannan kaupunginteattereissa opiskelijat saavat pääsylipun esitykseen erityisen halvalla vähän ennen esitystä, jos vielä on tilaa. Lisäksi joskus on joitain muita tarjouksia

Eilen kävin katsomassa Joensuun kaupungin teatterissa "Terveiset Kutturasta" -esityksen, koska olin sattunut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja saanut lipun esitykseen 10 eurolla. Ennakkovaroituksen mukaisesti esitys sisälsi todella paljon kiroilua ja "huonoja" vitsejä. Myös perinteisiä saamelais- ja stadilaisstereotypioita oli runsaasti esillä koko ajan. Komedialle tyypilliseen tapaan asiat vietiin vielä reilusti yli ja liioittelun puolelle, mikä oli tietysti hauskaa. Edessäni istuivat teatterinjohtaja Vihtori Rämä ja joku toinen mies, jotka nauroivat moneen kertaa selkeästi havaittavasti. Takanani puolestaan pari varttunutta naista jupisi jotain "Onpa tämäkin kulttuurielämys". Väliajalla he vielä sanoivat tämän yhdelle aulatyöntekijälle, joka kuitenkin kannusti katsomaan myös väliajan jälkeisen osan esityksestä. En oikein päässyt selville, mikä oli näiden naisten lopullinen suhtautuminen esitykseen.

Täytyy todeta, että itselläni ei olisi kanttia huutaa ja raivota näyttämön laidalla, kuten näyttelijät muun muassa tekevät esittäessään roolihahmoaan. No, he ovatkin näyttelijöitä. Näyttelijän työ ei varmastikaan ole helppoa. Pitää osata esittää erilaisia rooleja ja eläytyä roolihahmoonsa sekä muistettava suuri määrä vuorosanoja, jopa moneen eri näytelmään. Lisäksi sama näyttelijä esittää usein montaa eri roolia yhdessä näytelmässä. Esimerkiksi eilisessä Terveiset Kutturasta -esityksessä ei ollut montaakaan näyttelijää, joilla oli vain yksi rooli koko näytelmässä, mutta heidän roolinsa olivatkin sitten keskeisiä ja paljon esillä olevia (eli päärooleja).

Muutama viikko sitten kävin katsomassa Katri Helena eli kuu järven yllä -esityksen Joensuun kaupunginteatterissa. Sain oikein hyvän istumapaikan parven keskeltä eturivistä. Väliajalla kuulin tutulta aulatyöntekijältä, että se paikka on teatterinjohtajan paikka, joka laitetaan myyntiin vasta vähän ennen esitystä, jos teatterinjohtaja ei ole tulossa katsomaan esitystä. Minulla kävi siis hyvä tuuri.

Lisäksi olen viime vuosina käynyt katsomassa mm. seuraavia esityksiä:

• Myrskyluodon Maija Lappeenrannan kaupunginteatterissa alkuvuodesta 2013
• Kiskot itää -revyy Joensuun kaupunginteatterissa keväällä 2013
• Terveen paperit Valtimon kesäteatterissa kesällä 2013
• Oronmyllyn historiasta kertova Sovinto-näytelmä Oronmyllyllä toukokuussa 2013
• jne.

Elokuvateatterit

Olen viime vuosina käynyt enemmän ns. oikeassa teatterissa kuin elokuvateattereissa. Elokuvateatterissa on tullut käytyä vain, jos olen saanut jostain elokuvalipun tai lahjakortin. Pääasiassa olen katsonut elokuvia televisiosta.

Tänään kävin katsomassa Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan, kun joensuulaisessa elokuvateatteri Tapiossa oli lasten elokuvapäivä. Olin jo jonkin aikaa ajatellut käydä katsomassa uusimman Risto Räppääjä -elokuvan ja käyttää lahjakortin (tai ainakin osan siitä) siihen. Minulla oli pian vanheneva 10 euron lahjakortti, mutta elokuvalippu maksoi vain 6,50 euroa. Minun piti kuitenkin käyttää lahjakortti kokonaan samalla kertaa, joten olin pakotettu ostamaan myös karkkipussin ja limsapullon. Aloitus oli siis ärsytystä aiheuttava. Mietin, että mitähän siitä elokuvan katsomisesta tulee, kun jo muutenkin inhoan popcornien tuoksua. Mietin myös, ärsyynnynkö karkkipussien ym. rapistelusta ja siitä, että ihmiset poistuvat lopputekstien alkaessa.

Elokuva oli aivan loistava ja se tuntui kestävän paljon pitempään kuin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Oli todella nautinnollista katsoa elokuvaa, seurata sen tapahtumia ja ihailla miljöötä. Jotenkin minulla tuli elokuvaa katsoessa mieleen, että se on ehkä kuvattu Naantalissa, vaikka en ollut koskaan käynyt Naantalissa. Arvaukseni osoittautui oikeaksi. Jee! Vanhat puutalot ja vanha kivikirkko sekä rehevä vihreä kasvillisuus ja meri muodostivat todella idyllisen miljöön, jollaisessa saattaisin jopa haluta elää.

Heti elokuvan alussa tuntui oudolta, kun hahmot näyttivät erilaisilta kuin aiemmissa Risto Räppääjä -elokuvissa, jotka ovat olleet Mari Rantasilan ohjaamia. Tämä uusin on Timo Koivusalon ohjaama. Hän on käyttänyt eri näyttelijöitä. Erityisesti erot näkyvät aikuisnäyttelijöiden kohdalla. Myös muutamat elokuvaa katsomassa olleet lapset huomasivat sen ja ihmettelivät sitä. Joidenkin elokuvan laulujen kohdalla taas kuulin kuinka jotkut lapset lauloivat hiljaa mukana (tai sitten vain kuvittelin). Se lasten laulu oli osa kaunista kokemusta. Lapset olivat todella rauhallisia katsoessaan. Elokuva todella taisi kiinnittää heidän huomionsa koko ajaksi. Sain jopa katsoa (ja lukea) lopputekstitkin rauhassa. Tosin lopputekstit olivat mielestäni poikkeuksellisen lyhyet.

Koen, että Koivusalo on vienyt elokuvaa parempaan suuntaan monilta osin. Kyllä Timo Koivusalo osaa. Nähtiinhän se jo 1990-luvun Pekko-elokuvissa. Niissä ja tässä Risto Räppääjässä tapahtumat sijoittuvat ihan normaaliin pienen paikkakunnan ympäristöön ja komedian elementit luodaan muilla keinoilla eikä pastelliväreillä ja liian erikoisilla hahmoilla. Taidan olla tylsä, kun pidän realistisista elokuvista, kuten myös realisitisista kirjoista ja tauluista.

Hartaus Genesis-kappelissa 18.2.2014

Virsi 265 

Fil. 3: 7-14:

Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Ehkä silloin saan myös nousta kuolleista.
    En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.

Puhe:

Meneillään ovat olympialaiset Venäjällä. Olympialaisten tunnuslause on latinankielinen ”citius, altius, fortius” eli ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin”.

Tuli mieleen, onkohan tuollainen toiminta kovin kristillistä. Onko oikein, että vain nopeat ja voimakkaat pärjäävät? Onko oikein, että vain paras voittaa ja että vain yksi voi voittaa? Onko oikein asettaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen? Eikö viimeisten pitäisi tulla ensimmäisiksi? Eikö pitäisi kulkea hitaimpien vauhtia? Eikö tulisi ottaa huomioon myös niin sanotut heikot veljet?

Sovitaan vaikka niin, että Wikipedia on luetettava. Sen mukaan ”citius, altius, fortius” -lause on peräisin eräältä dominikaanimunkilta eli ei se sittenkään ole kovin epäkristillinen lausahdus.

Tämän päivän tekstissä, kirjeessään filippiläisille, Paavali kirjoittaa mm. voittamisesta ja kilpajuoksusta. Hän vertaa kristityn elämää kilpajuoksuun ja taivaassa odottavaa iankaikkista elämää hän kutsuu maaliksi ja voittopalkinnoksi.

Miten nämä edellä kertomani asiat ovat sovitettavissa yhteen? Voisimme vaikka ajatella niin, että olympialaiset kuuluvat maallisen regimentin piiriin, kun taas hengellinen elämä ja taivastiellä kulkeminen kuuluvat hengellisen regimentin piiriin.

Ihmiset ovat luonteeltaan kilpailuhenkisiä. Varmasti Paavali tiedosti sen ja oli itsekin kilpailuhenkinen, kun käytti sanoja ”voitto”, ”tappio”, ”palkinto” ja ”juoksu kohti maalia”. Hänen muissakin kirjoituksissaan näkyy kilpailuasetelma, esimerkiksi kun hän kertoo olevansa syntisistä suurin jne.

Me tiedämme, mitä kohti meidän tulisi kulkea. Me tiedämme, että pääsemme sinne Jeesuksen Kristuksen ristin kautta. Se on ainoa tie, joka perille vie.

Tässä kilpailussa on monia voittajia. Perille pääsevien määrää ei ole rajattu. Ei Paavalikaan päivän tekstissä mainitse, että on vaarana jäädä ulkopuolelle, jos ei ole ensimmäisten joukossa perillä. On lohdullista tietää, että ei tarvitse käyttää kyynärpäätaktiikkaa eikä yrittää olla muita parempi tai nopeampi. Oleellista ei ole nopeus tai voimakkuus. Voisi sanoa, että taivastiellä oleellista on kestävyys ja päämäärä. Kristityn elämä on tavallaan kestävyys”urheilua”, pitkän matkan juoksua. Juoksun harrastajille annetaan usein ohje: ”Ei matka tapa, vaan vauhti.” Pitkä matkamme on. Matka on pitkä ja se voi laittaa taivastiellä kulkijalta uskon koetukselle (ainakin minulla). Kohtaamme monenlaisia tilanteita, myös haasteita ja vastoinkäymisiä. Niissä tarvitaan kestävyyttä. Sitä saamme rukoilla. Tällä tiellä saamme muistaa, että heikollakin uskon kestävyydellä saamme turvautua vahvaan Vapahtajaamme. "Citius, altius, fortius" -periaatetta hyödyntäen voimme yhdessä kulkea taivastietä kävellen, juosten, kontaten, ryömien, raahautuen jne. Oleellista ei ole vauhti tai kulkemistapa, vaan tärkeintä on suunta ja päämäärä.

Virsi 404

Mitt_jullov_dagar_18,_19_och_20

Sodankylä kyrka

Sista inlägg på jullov

När jag började blogga på jullov funderade jag om jag orkar och hinner skriva. I början av jullov hade jag mycket tid att skriva men sen har situationen förändrats. Troligen är den här texten den sista texten på jullov. Imorgon försätter mina studier vid universitet.

Troligen orkar/hinner jag inte blogga så ofta än på jullov men jag försöker skriva då och då. Nu skrev jag bara på svenska men den här bloggen är fortfarande tvåspråkig. Jag ska skriva på både svenska och finska.

Söndag

Konfirmationsmässa i Sodankylä kyrka

Eskelisen Lapin Linjat
TPZ-946, Volvo B13R 6x2/Volvo 9700H NG, åm. 2012, 66 pl.

Det ordnades en konfirmationsmässa i Sodankylä kyrka. Jag deltog i den även om jag hade inga släktingar eller vänner som konfirmant. Förstås kände/visste jag några av dem och många deras anhöriga.

Jag tycker att konfirmationsmässor är öppna för alla. Jag vill betona det! Jag vet några aktiva församlingsmedlemmar som säger att de inte deltar i konfirmationsmässor eftersom det finns så många människor där och andra människor ogillar att de kommer dit. Jag tycker att sådant tänkande är problematiskt och konstikt. Konfirmationsmässor är gudstjänster för hela församling, inte bara för ungas anhöriga. Också alla andra gudstjänster är öppna för anhöriga till konfirmander.

Konfirmerade grupp var liten, omkring 20 konfirmander. Jag tycker att 20 är en lämplig storlek för skriftskolegrupper.

Måndag (trettondagen)

Från år 1928

I går (i måndag) reste jag från Sodankylä till Joensuu. Resan tog omkring 12 timmar. Det är kanske den snabbaste förbindelsen mellan Sodankylä och Joensuu och fungerar bara på fredagar och söndagar under skolåret.

SR1-ellok nummer 3110

Jag började min resa med buss från Sodankylä till Joensuu. Jag trodde att många åker på trettondagen och väntade på att Eskelinen skulle köra rutten med två bussar. Redan i söndag såg jag att Eskelinens största buss med sin 66 platser körde till norr. Jag visste att den bussen kör till söder på nästa dag. Då funderade jag att Eskelinen kanske använder bara den stora bussen på nästa dag. Jag väntade på att bussen är full i alla fall. Jag hade rätt. Bussen var full och Eskelinen använde bara den bussen.

Pohjolan Matka 285
SLF-385, Scania K114/Lahti Eagle 560, åm. 2002, 55 pl.

Bussresan från Sodankylä till Rovaniemi var intressant. Bredvid mig satt en taiwanesiska. Vi diskuterade lite på engelska men det var svårt eftersom vi kunde inte engelska så bra. Svenska och finska skulle ha varit väldigt lättare för mig men hon kunde inte de språk. Hon kunde kinesiska men jag kunde inte. Därför diskuterade vi om ganska allmänna saker; resor, Finland, snö, mina studier osv. Den taiwanesiskan hade någon sin släkting med sig. Släktingen satt bakom oss och kunde engelska bättre än vi. Hon deltog i vår diskussion när vi var nära Polcirkeln där de steg av.

Från Rovaniemi till Kajana åkte jag tåg, expresståg 710. Där fanns också mycket passagerare men inte på alla fönsterplatser och bara på få gångplatser. Jag sov i början av tågresan. Efter Uleåborg gick jag till restaurangvagn där jag åt köttbullar och potatismos - min normala måltid på långa tågresor.

Valtimo kyrka

Från Kajana till Joensuu åkte jag Pohjolan Matkas buss. Jag spände hurdan buss kommer. Jag blev lite glad när jag såg att bussen var ovan och ny för mig. Där fanns också många passagerare. Många studerande var på väg till sin studiestad, till Joensuu. Några studerande har haft föreläsningar eller något sådant redan idag.

På väg från Kajana till Joensuu fick jag också besöka Valtimo där jag tillbringade en vecka i somras. Kyrkan i Valtimo var vackert belyst. Jag såg också en häst och hästdragen vagn och en människa som körde hästen. Det var fint. Först funderade jag att hästen och vagnen var någon syn eller min fantasi men en annan passagerare såg också dem.

Tisdag

Jag hade lite svår morgon. Jag vaknade upp omkring halv tio i morse. Jag har varit trött och satt bara vid datorn. Dessutom har jag tvättat kläder och packat upp mina resegods. Jag gjorde också bokföring av en förening där jag är med. Min uppgift som kassör slutade den 31 december. Nu gör jag bokföring och bokslut. Sedan kan nästa kassör fortsätta och jag fortsätter med nya uppgifter.

I kväll ska jag besöka livsmedelsaffär och delta i unga vuxnas samling av Joensuu församling. Samlingen är i Louhelan tupa, nära Joensuu kyrka.

Mitt_jullov_dagar_16_och_17

Fredag

Igår hann jag inte blogga. Dessutom hade jag inte så mycket att skriva. Igår tittade jag på foton som jag hade tagit och ordnade dem.

Igår kväll hade vi en gäst. Han ville spela Ubongo-spel (som han hade med sig) med oss. Det varit roligt att spela. Spelet var tillräckligt lätt men inte för lätt. Spelet krävde bl.a. funderingar och snabbhet.

Jag hade svårigheter att somna. Jag var fortfarande vaken efter midnatt. I morse sov jag till nio. När jag är på semester sov jag mycket men när semester är lång börjar min dygnsrytm gå till fel väg.

Lördag - skidåkning i Luosto

I morse frågades det om Markus skulle vilja åka skidor. Jag funderade lite och sen svarade jag att jag vill. Sen åkte vi till Luosto (rättare sagt till en parkeringsplats nära Torvisen maja).

Vi åkte skidor runt Luosto (Ukko-Luosto). Det är 18 km. Jag hade igen vallningsfria Karhu-skidor. Det var omkring lika bra att åka skidor än i nyårsafton. Idag testade jag inte normala skidor. Jag valde genast vallningsfria skidor och det var ett bra val.

Jag har funderat att jag kunde börja åka skidor mera. Jag har haft sådana år när jag har inte åkt skidor. När jag var ung eller barn åkte jag ofta skidor. Sedan tyckte jag att det är tråkigt och svårt att åka skidor. Det var inte så roligt än tidigare. Jag funderade att det behöver kanske några år att vara utan att åka skidor. Nu kan jag säga att det har kanske varit sant. Nu kan jag åka skidor men inte varje dag. Jag har inget tvång att åka skidor.

Jag tog kameran med mig och fotograferade lite. Min lilla kameraväska passade bra ihop med dryckesflaskabelt men en säkerhetsnål kunde göra systemet lite starkare och stationär. Här ser ni några av dagens bilder. Det finns snö hör i Lappland.

Idag har jag inte mera att skriva men jag har många foton. Titta på dem.

En uggla, MTV3:s maskot

Slalombackar i Luosto

Mitt_jullov_dag_15

Skidspår i /nära garnisonsområde

Snörika Sodankylä

En av mina vänner och bloggläsare bad att jag skulle "ladda upp några bilder på det snörika Sodankylä". Jag svarade att jag publicerar när jag har tagit sådana foton. Idag hade jag kameran med mig när jag besökte centrum och skidspår. Jag hade inte kameran med mig när jag åkte skidor men den fanns i bil och jag tog några foton efter min skidfärd.

Väg

Jag åkte skidor 8 km. Först 3 km med normala Madshus-skidor och sedan 5 km med vallningsfria Karhu-skidor. Det var inte så lätt och trevligt att åka skidor än i förrgår. Jag kände mig trött på andra länk (5 km).

Apotek och Simonen

Försök att ta självporträtt

Jag besökte också apotek och Simonens affär. Apoteket har fått en ny inredning och nya möbler efter mitt förra besök. Apotekare är också ganska ny i Sodankylä. Hon har varit apotekare i Sodankylä bara en kort tid men jag kommer inte ihåg hur länge hon har varit här.

Sport- och klädaffär Simonen har flyttat till en byggnad där Valintatalo och Alko (och en skoaffär efter Alko) har tidigare varit. Den nya Simonen är en ljus och rymlig affär. Jag köpte ingenting men jag tittade vad som finns där.

Mitt_jullov_dag_14

Norrbottenspets Jeri

Fjorton

Dagens siffra är fjorton. År 2014 har börjat och det är den fjortonde dagen på mitt jullov. Jag har varit redan två veckor på jullov. Mycket har hänt och hoppas det händer fortfarande mycket.

Nyårsaftonkväll

Igår kväll åkte jag skidor 10 km. Det var överraskande roligt och lätt att åka skidor. Det var min första gång att åka vallningsfria skidor (pitopohjasukset på finska). Det var också min första gång att åka skidor denna vinter. Förra gången var i mars.

Efter skidåkning badade jag bastu och försökte leka med Jeri-hund. Jeri är över 5 år gammal och bor hos mina föräldrar i Sodankylä. Jeri är väldigt livlig. Han skulle vilja leka med människor men människorna orkar inte (eller kan inte) leka rätt med honom. Jeri har ofta också håravfall och därför finns Jeris "hår" överallt i huset och på kläder.

Jeri skulle vilja komma till min famn (eller något sådant).

Vanligen bor Jeri ute i hundkoja. Igår kväll var Jeri inne eftersom Jeri är alltid rädd när man skjuter raketer. Vi skjuter aldrig raketer. Vi försöker skydda Jeri från raketernas knallande och ljus. Förra natten sov Jeri i tvättrum. Där sov han också när det är för kallt ute.

Gudstjänst i Sodankylä kyrka

Elljus på julgran

Idag deltog jag i gudstjänst i Sodankylä kyrka. Där fanns ganska få deltagare. Ändå var gudstjänsten riktigt trevlig. Predikan var bra och berättade att Jesu namn är det viktigaste namn i världen. Vi kan börja vårt nya år i Jesu namn. Det är viktigt att leva enligt Guds vilja och komma ihåg att Jesus har korsfästs för oss. Vi kan få förlåtelse i Jesu namn och blod. (Prästen är gammallaestadian.)

Två döttrar till präst läste dagens läsningar från Bibel. Prästen och hans tre döttrar sjöng någon vacker sång mellan de två läsningstexterna. Det var fint!