Saarna 20.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Saarna:

Tällä kertaa Jeesus puhuu koko ihmiskunnasta ja sen edessä olevasta tuomion päivästä. Hän vertaa tuomiopäivää paimenen työhön, jossa lampaat ja vuohet erotetaan toisistaan. Paimentolaisuus oli tuttua Jeesuksen kuulijakunnalle. Oli selvää, että lampaat ja vuohet saattoivat laiduntaa samalla niityllä ja olla samoissa laumoissa, mutta välillä paimenen oli erotettava ne toisistaan.

Jos ja kun luemme oikein tarkasti, mitä Jeesus evankeliumissa sanoo, huomaamme, että viimeisellä tuomiolla meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Eikö se ole ristiriidassa perinteisen kristillisen opetuksen kanssa? Eikö yleensä ole opetettu, että emme voi pelastua teoillamme, vaan pelkällä uskolla kolmiyhteiseen Jumalaan ja uskomalla, että hän on lähettänyt ainoan poikansa kuolemaan ristillä meidän puolestamme? Niin siellä Raamatussa, tämän päivän evankeliumissa kuitenkin lukee, että meidät tuomitaan joko pelastukseen tai kadotukseen tekojemme mukaan.

Meihin ihmisiin kohdistuu monenlaisia odotuksia. Ihmiset asettavat toisilleen koviakin vaatimuksia siitä, mitä tulisi tehdä tai olla tekemättä ja miten tulisi käyttäytyä jne. Myös Jumala asettaa meille Sanansa kautta monia vaatimuksia. Hän on antanut meille mm. kymmenen käskyä ohjeeksi ja määräykseksi hyvään elämään ja sopuisaan yhteiseloon. Juuri niissä käskyissä on myös länsimaisen lainsäädännön perusta ja alku.

Joskus olen kysynyt rippikoululaisilta, miten ihminen pelastuu. Vastauksena saattaa tulla, että ihminen pelastuu noudattamalla kymmentä käskyä. Siihen olen vastannut jatkokysymyksellä, voiko ihminen noudattaa kymmentä käskyä täydellisesti. Vastaukseksi on tullut ainakin joiltain, että kyllä ihminen voi. En ole tainnut kysyä, mutta keskustelua voisi ehkä jatkaa kysymällä, onko tämä nuori itse noudattanut ja kokeeko pystyvänsä noudattamaan. Ainakin minä koen omalla kohdallani, että en ole pystynyt noudattamaan.

Pelastukseen tuomittavat (tai pääsevät) olivat evankeliumissa tehneet paljon hyvää. He olivat ruokkineet nälkäistä, antaneet janoiselle juotavaa, vaatettaneet alastoman, majoittaneet kodittoman sekä käyneet tapaamassa vangittua ja sairastavaa. He olivat palvelleet muita.

Kadotukseen tuomitut olivat sen sijaan jättäneet ruokkimatta nälkäistä, juottamatta janoista, vaatettamatta alastonta, majoittamatta koditonta sekä jättäneet vangitun ja sairaan ihan yksin. He eivät olleet auttaneet toisia.

Molemmille puolille tuomitut kysyvät tuomarilta eli Jeesukselta (josta tässä käytetään nimeä Ihmisen poika): ”Milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, alastomana tai kodittomana, sairaana tai vankilassa?” Kumpikaan puoli ei muistanut nähneensä tuomaria nälkäisenä tai janoisena, alastomana tai kodittomana, sairaana tai vankilassa. Kumpikaan puoli ei ollut itse huomannut tehneensä tai jättäneensä tekemättä tuomarille jotain. Tähän tuomari vastaa, että heidät tuomitaankin sen mukaan, mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä vähäisille veljille, ei siis tuomarille, vaan toisille ihmisille eli lähimmäisilleen.

Olennaista onkin havaita, että tuomitut eivät huomanneet tekojaan tai tekemättä jättämisiään. Teot ja tekemättä jättämiset olivat tulleet jonkin muun sivutuotteena. Jaakobin kirjeessä lukee: ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” (Jaak. 2:26) Patriarkka Abrahamista Jaakobin kirje taas sanoo: ”…usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.” (Jaak. 2:22) Ne201 hyvät teot olivat uskon aikaansaannosta. Tekemättä jättäminen taas kumpusi siitä, että he eivät uskoneet.

Kun tämä aiemmin mainittu rippikoululainen on kovasti väittänyt, että ihminen pelastuu noudattamalla kymmentä käskyä, yritän palauttaa hänen mieleensä (tai opettaa ihan alusta lähtien), että ihminen pelastuu Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Toki täydellisellä kymmenen käskyn noudattamisellakin voi pelastua, mutta yksikään ihminen ei kykene täyttämään Jumalan lain kaikkia määräyksiä. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan, että tämä poika Jeesus kertakaikkisella uhrilla ristillä ottaisi kantaakseen meidän ihmisten synnit ja avaisi tien pelastukseen. Näin myös tapahtui.

Uskolla Jumalaan ja turvautumalla Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen on meille avautunut tie iankaikkiseen elämään. Heikkoina ja vajavaisina ihmisinä saamme turvautua Jumalan hyviin tekoihin. Jumala käyttää uskoviaan käsinään ja jalkoinaan tässä maailmassa. Usko synnyttää hyviä tekoja ja paljon muuta hyvää tässä maailmassa. Ne teot tapahtuvat joskus jopa ilman, että tekijä huomaisi itse tehneensä niitä. Hyvät teot tulevat ideaalitilanteessa ihan luonnostaan. Ne nousevat uskosta, jota kristityissä on enemmän tai vähemmän.

Saarna 13.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25:1–13

"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

 

Saarna:

Kirkko on elänyt lopunaikoja jo pari tuhatta vuotta. Jokainen kristittyjen sukupolvi on vuorollaan odottanut Jeesusta takaisin. Erityisesti ensimmäiset kristityt odottivat Jeesusta takaisin jo omana elinaikanaan. Osa saattoi jopa luopua omaisuudestaan ja työstään tai niin sanotusti alkaa elämään kuin viimeistä päivää. Jopa Paavalin kirjeissä Uudessa testamentissa on luettavissa ajatus, ettei kannata tehdä kovin suuria asioita tai muutoksia elämässään, koska Jeesus on tulossa niin pian takaisin. Sukupolvien vaihtuessa aina vain uusiin on kaikkein aktiivisin Kristuksen odotus hiipunut. Elämä on tasaantunut ja rauhoittunut, mutta silti Jeesuksen odotus ei ole loppunut. Se on vain muuttanut muotoaan. Kristityt elävät tässä maailmassa ja toimivat sen hyväksi kutsumuksensa ja tehtävänsä mukaan siihen asti, kunnes Jeesus palaa takaisin. Nopea paluu ei ole enää pitkään aikaan ollut odotuksissa kovin laajasti.

Vaikka me yhä odotamme, Jumala ei ole unohtanut kansaansa eikä lupaustaan lähettää Jeesuksen toistamiseen maan päälle tämän ajan lopussa. Tämän päivän Uuden testamentin kirjetekstissä muistutetaankin meitä:

”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.” (2. Piet. 3: 8-9) 

Jumalan aikakäsitys ja ajanlasku ovat erilaiset kuin meillä ihmisillä. Toisen Pietarin kirjeen teksti jatkuu vielä:

”Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” (2. Piet. 3: 9)

Jumala odottaa vielä. Hän odottaa, että kaikki ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)

--

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen (tai ehkä jopa varoittavan esimerkin) kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottavat sulhasta saapuvaksi. He tietävät, että sulhanen on tulossa morsiamen kanssa, mutta eivät tiedä tarkkaa hetkeä. He odottavat sulhasen kulkureitin varrella. Heidän tehtävänsä on kantaa lamppuja juhlakulkueessa. He kaikki ovat ulkoisesti varustautuneet hyvin eli heillä kaikilla on mukanaan pienet öljylamput, mutta vain puolella heistä on mukanaan riittävästi öljyä lamppuihinsa. Lamput tarvitsivat öljyä toimiakseen ja valaistakseen.

Kaikki tytöt nukkuvat, koska on jo myöhä. He heräävät, kun tulee tieto, että pian olisi aika liittyä juhlakulkueeseen kohti häätaloa. Silloin puolet tytöistä huomaa, että heillä ei olekaan öljyä. He pyytävät sitä toisilta, mutta näillä toisilla on öljyä vain omien lamppujensa tarpeiksi, ei enempää eikä vähempää. Niinpä öljyttömät tytöt aikovat pikaisesti käväistä lähikaupassa ostamassa öljyä. Vaikka kauppa olisi ollut lähellä ja vielä auki siihen aikaan illasta tai yöstä, niin aikaa ei kuitenkaan ollut riittävästi. Sillä aikaa, kun puolet tytöistä on öljynostokäynnillä, toinen puoli tytöistä liittyy toimivine lamppuineen iloiseen hääkulkueeseen ja pääsee sisälle häätaloon.

Öljyn osto onnistuu, mutta vie liikaa aikaa. Tytöt eivät ehdi mukaan kulkueeseen eivätkä lopulta pääse sisälle häätaloon. Talon isäntä ei edes tunnista myöhässä tulijoita.

--

Me emme tiedä Jeesuksen takaisin tulemisen tarkkaa hetkeä. Me emme voi myöskään varmasti tietää ennalta oman tai läheistemme kuoleman tarkkaa hetkeä. Vain Jumala tietää ne. On luotettava, että Jumala kaikkivaltiudessaan ja kaikkitietävyydessään tietää meille itse kullekin sopivan lähtöhetken.

Joskus tulee vastaan ajatus, että joku haluaisi elää ns. jumalattoman elämän ja tulla uskoon sitten vanhuksena, vähän ennen kuolemaansa. Voihan se toki joskus onnistua niinkin, mutta näen siinä kyllä todella suuren riskin. Kuolema voi tulla kohdalle minä hetkenä tahansa, myös nuorena tai terveenä eikä vain vanhana ja sairaana. Jumala ei välttämättä myöskään kutsu ihmistä seuraajakseen loputtoman montaa kertaa. Kannattaa siksi vastata myöntävästi silloin, kun hän kutsuu.

Vertauksen tytöt olivat ulkonaisesti oikein varustautuneita, mutta osalta heistä puuttui öljy, joka oli lampun korvaamatonta polttoainetta. Mikä voisi olla meissä ihmisissä se öljy, jota meillä tulisi olla silloin, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ja on aika liittyä hänen juhlakulkueeseensa? Se öljy voisi olla vaikka henkilökohtainen usko ja suhde Jumalaan. Joissain piireissähän kysytään, oletko ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Sen kysymyksen voi jokainen, niin sinä kuin minä, esittää tänäänkin itselleen. Itseltään voi myös kysyä, onko minulla sitä öljyä, jota lamppuni tarvitsee loistaakseen Jumalan kunniaksi.

Omassa voimassaan ja yksin ei kuitenkaan tarvitse uskoa tai loistaa. Jo pelkkä tahto uskoa ja kuulua Jumalan kansaan riittää. Jumala hoitaa loput. Voimme rukoilla, että Jumala vahvistaisi meitä tässä uskossa, kirkastaisi meissä Pyhää Sanaansa ja johdattaisi meitä pitkin oikeaa tietä.

 

Saarna perhemessussa 6.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 9:18–26

"Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.” Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.” Siitä hetkestä nainen oli terve.
Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: ”Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu.” Hänelle naurettiin. Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi. Tästä levisi tieto koko sille seudulle."

Saarna:

Tämän päivän evankeliumiteksti kuuluu Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen ihmetekojen sarjaan. (Muistatteko, mitä muita ihmeitä Jeesus teki?)

Vuorisaarnan jälkeen Jeesus on laskeutunut alas vuorelta ja lähtenyt kulkemaan pitkin Galileaa. Hänen seurassaan ovat hänen opetuslapsensa sekä muita ihmisiä. Tällä matkalla Jeesus on tehnyt lukuisia ihmetekoja. Hän on mm. tyynnyttänyt myrskyn, parantanut Pietarin anopin sekä spitaalisen, halvaantuneen ja muita sairaita. Myöhemmin Jeesus parantaa vielä kaksi sokeaa ja yhden mykän.

Ihmeet eivät olleet Jeesuksen toiminnan ydin ja päätarkoitus, vaan ne olivat väline julistaa hänen varsinaista pääsanomaansa, sanomaa Jumalan valtakunnasta. Ihmeillä Jeesus osoitti jumalallisen voimansa.

---

Jeesus paransi naisen, jota oli kaksitoista vuotta vaivannut verenvuototauti. Se tauti oli tehnyt naisen saastaiseksi muiden ihmisten silmissä. Mooseksen laissa on monia säädöksiä, missä tilanteissa ihminen tai jokin asia on saastainen. Ajatuksena oli, että jos jokin puhdas koskettaa saastaista, se puhdaskin saastuu. Tästä syystä nainen oli varmasti joutunut elämään yksin ja kokemaan hyljeksintää. Ns. puhtaat ihmiset eivät halunneet ja saaneet olla tekemisissä saastaisten kanssa.

Muistele jotakin kertaa, jolloin olet ollut niin sairas, että et ole voinut mennä kerhoon, kouluun, töihin tai jonnekin muualle. Miltä se on tuntunut (mielessä tai kehossa)? Onko se ollut kivaa vai tylsää, rentouttavaa vai kuormittavaa, ahdistavaa vai vapauttavaa? Tilanteesta riippuen se voi varmasti olla kaikkia näitä. Ehkä se tuntuu ensin kivalta, jos ei tarvitse lähteä kotoa, vaan saa jäädä kotiin (sairastamaan). Muutaman päivän jälkeen tilanne voikin jo muuttua. Yleensä sairaus ei tunnu kivalta. Voi myös olla aika yksinäistä olla vaan yksin kotona ja erossa kaikista kavereista. Muutaman päivän tai parin viikon erossa oleminen kavereista on kuitenkin lyhyt aika verrattuna siihen kahdentoista vuoden aikaan, jonka Jeesuksen parantama nainen oli joutunut sairastamaan ja luultavasti olemaan varsin yksin.

Jeesuksen parantama nainen oli sairastanut kaksitoista vuotta sellaista sairautta, joka erotti hänet muista ihmisistä. Mieti, miltä naisesta mahtoi tuntua, kun hän huomasi parantuneensa. Miltä hänen kehossaan ja mielessään tuntui? Ehkä hän oli hämmentynyt, onnellinen tai iloinen. Oliko hän kenties avuton uudessa tilanteessa? Olikohan hänellä jäljellä ketään ystävää tai tuttavaa vai joutuiko hän ihan alusta lähtien etsimään uudet kaverit?

---

Moni yksinäinen ja sairas löytää lohdun ja turvan Jeesuksesta ja kirkosta. Jeesus huomasi syrjään sysätyt ja hyljeksityt. Hän vieraili hyljeksittyjen tullimiesten luona. Hän kutsui seuraajikseen oppimattomia miehiä. Hän armahti synnin tehneitä.

Evankeliumin nainen ja myös synagogan esimies tulivat Jeesuksen luo hakemaan apua. He tiesivät, mihin suuntaan kannattaa hädässä suunnata katse. Minne sinä suuntaat katseesi ja mistä haet apua, kun sinulla on hätä? Sanotaan, että apu löytyy usein läheltä. Jeesus on aina lähellä sinua ja minua. Jeesus on meidän taivaallinen veljemme ja Jumala on meidän taivaallinen isämme. Voimme hädässämme kääntyä heidän puoleensa. Psalmin 50 jakeessa 15 Jumala sanoo meille: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua."

Kirkko on perinteisesti huolehtinut vähäosaisista. Kirkon edustajat ovat vierailleet sairaaloissa ja vankiloissa. Kirkolta odotetaan ja pyydetään apua ja huolenpitoa.

Kirkon teemme me kirkon jäsenet. Siinä onkin meille haastetta, miten suhtaudumme näihin yksinäisiin ja sairaisiin. Otammeko heidät avosylin vastaan vai suljemmeko heidät oman uskovaisen sisäpiirimme ulkopuolelle? Miten suhtaudumme heihin, jotka tulevat Jeesuksen luo puutteineen ja huolineen hakemaan apua ja lohdutusta Jeesukselta? Päästämmekö heidät kohtaamaan Jeesuksen?

Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 23.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 18:23–35

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
"Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

 

Saarna:

Tälläkin kertaa Jeesus kertoo opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta. Ennen tätä vertausta evankelista Matteus kertoo, kuinka Pietari kysyy Jeesukselta anteeksiantamisesta. Pietari kysyy: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" Siihen Jeesus vastaa: "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa" Hän jatkaa vastaustaan vertauksella, jonka kuulimme äsken.

Tälläkin kertaa taivasten valtakunnasta kertovassa vertauksessa on mukana kuningas ja palvelijoita. Eräs palvelijoista oli velkaa kuninkaalle suuren summan rahaa eikä hänellä ollut varaa maksaa. Palvelija oli ehkä verojen kerääjä, jonka olisi tullut tilittää alamaisilta keräämänsä verorahat kuninkaalle, mutta olikin käyttänyt ne johonkin muuhun tai kadottanut ne. Kuningas kuitenkin ymmärsi ja sääli palvelijaansa ja antoi hänelle koko velan anteeksi, vaikka palvelija pyysi vain lisää maksuaikaa. Kuningas siis antoi palvelijalle enemmän kuin hän pyysi.

Palvelija lähti varmaankin iloisena ja hämmentyneenä pois kuninkaan luota. Suuri velkataakka oli pudonnut pois hänen harteiltaan. Kuitenkin varsin pian saatu velan armahdus taisi unohtua. Pihalla armahduksen saanut palvelija tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa pienehkön summan rahaa. Hän kävi käsiksi työtoveriinsa ja vaati välitöntä velan maksua. Vaikka työtoveri anoi armahdusta ja lisää maksuaikaa, ei palvelija armahtanut toveriaan, vaan toimitti hänet vankilaan. Kun kuningas sai tietää tästä, hän perui jättimäisen velan armahduksen ja toimitti armottoman palvelijansa vankilaan. Siihen Jeesus vielä jatkaa, että samoin toimii myös meidän taivaallinen isämme, jos me emme anna toisillemme anteeksi. Aika kova vaatimus!

--
Tein vähän laskutoimituksia, että saisimme edes vähän käsitystä, minkälaisista rahasummista tämän päivän evankeliumissa on kyse. Summa, jonka palvelija oli velkaa kuninkaalle eli 10 000 talenttia (tai leiviskää), vastaa noin 200 000 ihmisen vuosipalkkaa. Summa on siis todella suuri. Ei kai kukaan voi olla toiselle sellaista summaa velkaa ja vielä luulla pystyvänsä maksamaan kaiken takaisin tuosta noin vain. Nykyaikana vastaava velkasumma olisi useita miljardeja euroja.

Toinen vertauksen velkasummista on huomattavasti pienempi. Se summa eli 100 denaaria oli keskimääräinen yhden ihmisen sadan työpäivän palkka. Nykyaikaan ja euroiksi muutettuna se olisi ehkä noin 10 000-15 000 euroa, joka tietysti on monille iso rahasumma, mutta kuitenkin se on paljon pienempi kuin monen miljardin summa.

--
Tämäkin vertaus sisältää paljon symboliikkaa. Kuningas symboloi tavallisimmin Jumalaa ja palvelijat meitä ihmisiä. Näiden tavanomaisten symbolien lisäksi vertauksesta löytyy muutakin symboliikkaa.

Lukua 10 000 pidettiin kreikkalaisessa kulttuurissa suurimpana mahdollisena lukusanana. Talentti eli leiviskä oli puolestaan suurin käytössä ollut rahayksikkö. Velkasumma oli siis suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella. Voisi sanoa, että velka oli ääretön. Tämä suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella kuvastaa sitä kaikkea äärettömän suurta, mitä Jumala on meille antanut. Mieti, mitä kaikkea hyvää olet saanut Jumalalta. Mistä voisit kiittää Jumalaa tänään? Minulla tulee mieleen ainakin kiitollisuus elämästä, toisista ihmisistä (ystävistä, kavereista ja muista) sekä kiitollisuus luonnosta ja ennen kaikkea kiitollisuus kirkosta ja uskosta.

Me emme milloinkaan pysty korvaamaan läheskään kaikkea Jumalalle takaisin. Oikeastaan meidän ”korvauksemme” Jumalalle on aivan olematon. Olemme saaneet niin paljon hyvää ja erityisesti niin paljon anteeksi, että emme ihmisinä milloinkaan pysty tekemään samaa Jumalalle. Se ei edes ole tavoitteena ja tarkoituksena.

Suurin Jumalalta saamamme lahja on kuitenkin armo ja anteeksianto. Armoa on se, että saamme osaksemme jotain ilman minkäänlaista omaa ansiota. Esimerkiksi, jos saat täysin pyytämättä ja yllättäen tuntemattomalta ihmiseltä vaikka kahden euron kolikon, voimme ajatella, että kyseessä on jonkinlainen armo. Jumalan armo on samansuuntaista, mutta kuitenkin jotain paljon suurempaa, äärettömän suurta. Johanneksen evankeliumissa (3:16) sanotaan, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
 

Viimeisellä tuomiolla me olemme Jumalan edessä syntisinä ja yhtä velkaisina kuin palvelija oli kuninkaan edessä. Siellä Jumala antaa palvelijoilleen, seuraajilleen ja uskovilleen kaiken syntivelan anteeksi puhtaasta armosta, ilman omaa ansiotamme. Jo tässä ajassa saamme kokea Jumalan armoa, kun tunnustamme syntimme (kuten teimme tämänkin jumalanpalveluksen alkupuolella) ja saamme kuulla anteeksiannon sanat.

 

 

 

 

Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 9.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 22: 1-14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi: 
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

Saarna:

Moni meistä on varmaan joskus saanut kutsun häihin. Häät mielletään usein iloiseksi ja suureksi juhlaksi. Voivat häät tosin olla pienetkin, vaikka vain pelkkä vihkiminen, jossa on vihkiparin lisäksi paikalla vain vihkijä (eli yleensä pappi) ja kaksi todistajaa. Olivatpa häät suuret tai pienet, joka tapauksessa luulisin, että häät lähes aina ovat iloiset. Varmaan hääkutsun saaminenkin on useimmiten iloinen asia. Tavallisesti moni kutsun saanut haluaa osallistua häihin ja pyrkii järjestämään elämänsä niin, että voisi osallistua. Aina osallistuminen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä meillä ihmisillä on tässä maanpäällisessä elämässämme myös monia muita asioita. Se on ihan inhimillistä. Eikö se olekin usein niin, että monet tärkeät ja mielenkiintoiset tilaisuudet tuppaavat olemaan samaan aikaan toistensa kanssa? Välillä taas tuntuu olevan aikoja, että ei ole mitään tilaisuuksia, joihin osallistua. Näin on ainakin minun elämässäni ollut.

Ison hääjuhlan järjestämisessä on luonnollisesti paljon työtä. Monet aloittavat valmistelun jopa ihmeellisen aikaisin, jopa vuosia ennen varsinaista hääpäivää. On ainakin päätettävä juhlan ajankohta. On suunniteltava ja hankittava tarjoilut. On mietittävä ja varattava juhlapaikka. On hankittava hääpuku. On pohdittava ja rajattava, keitä kutsutaan mukaan juhlaan. On toimitettava kutsut riittävän ajoissa ja otettava vastaan ilmoittautumiset. Varmaan hoidettavia asioita on enemmänkin.

Miltä tuntuisi tällaisen suuren ja pitkällisen työn jälkeen, jos yksikään häihin kutsuttu ja ilmoittautunut vieras ei saapuisikaan paikalle? Sellainen tilanne lienee hyvin epätodennäköinen mutta teoriassa ihan mahdollinen. Varmasti se olisi juhlan järjestäjille todella suuri pettymys ja ihmetys. Ilmassa olisi ainakin ”miksi?”-kysymyksiä ja ehkä myös häpeää. Miksi kaikki valitsivat toisin? Miksi juhlamme ei kelvannut kutsutuille? Mitä nyt tehdään?

----

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhui tapansa mukaan vertauksin. Se oli hänen tapansa, siinä Lähi-idän kulttuurissa vallinnut normaali tapa. Hän kertoo vertauksen kuninkaasta, joka valmisteli poikansa häitä. Vieraita oli kutsuttu paljon ja kutsut oli toimitettu ajoissa. Tapanahan oli kutsua kahdesti. Ensimmäinen kutsu esitettiin hyvissä ajoin ja sitten toinen, muistuttava kutsu vähän ennen häitä, kun kaikki alkoi olla valmista. Niin oli luultavasti menetelty tässä Jeesuksen kertomassa vertauksessakin. Kun tulee toisen kutsun aika, ensimmäiseen kutsuun myöntävästi vastanneet kieltäytyvätkin. He kieltäytyvät vielä kolmannesta, ylimääräisestäkin kutsusta ja jopa pahoinpitelevät tai tappavat osan kuninkaan palvelijoista, jotka on lähetetty esittämään kutsua.

Kuningas palvelijoineen on tehnyt suuren työn järjestäessään häitä kuninkaan pojalle. Kuningas on varmasti pettynyt, mutta hän keksiikin ratkaisun. Hän lähettää palvelijansa kutsumaan häihin muita ihmisiä, joita ei alun perin ollut kutsuttukaan. Luukkaan evankeliumin rinnakkaisessa kertomuksessa isännän kerrotaan sanovan palvelijoilleen: ”[- -] ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ [- -] ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.’” (Luuk. 14:21–23) Tällä tavoin kuninkaan häähuone saadaan lopulta täyteen. Kaduilta ja toreilta sekä teiltä ja kujilta löytyy ihmisiä, jotka ottavat kutsun vastaan.

----

Juutalaisessa kulttuurissa Jumalan ja Israelin kansan suhdetta verrattiin tavallisesti avioliittoon. Tämä on nähtävissä Vanhassa testamentissa. Uudessa testamentissa puolestaan taivasten valtakuntaa verrataan usein hääjuhlaan. Erityisesti Ilmestyskirja kuvaa tämän ajan jälkeen Jumalan valtakunnassa koittavia suuria juhlia, joista käytetään mm. nimeä ”Karitsan häät”. Esimerkiksi:

Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui:

-- Halleluja!
Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias,
on ottanut kuninkuuden.
Iloitkaamme ja riemuitkaamme,
antakaamme hänelle kunnia!
Nyt on tullut Karitsan häiden aika.
Hänen morsiamensa on valmiina,
hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.

Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.

Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle." Ja hän jatkoi: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja." (Ilm. 19:6-9)

Jumala on kutsunut meidät taivasten valtakuntaan. Hän on lähettänyt useita palvelijoitaan esittämään kutsuja taivaan suureen ilojuhlaan. Kutsujina on ollut evankelistoja, julistajia, pappeja ja suurimpana ryhmänä ennen kaikkea ihan tavallisia kristittyjä. Jokainen meistä on saattanut toimia kutsujana jollekin toiselle ihmiselle. Aikojen saatossa moni on saanut ns. ensimmäisen kutsu. Osa on vastannut saamaansa kutsuun myöntävästi ja osa puolestaan kieltävästi. Osa saa kutsun nuorena, osa vanhana. Jotkut saavat tämän ns. ensimmäisen kutsun monta kertaa ennen kuin vastaavat myöntävästi. Myönteisen vastauksen myötä alkaakin sitten valmistautuminen juhlaan. Valmistautuminen on elämää Jeesuksen seuraajana, elämää kristittynä.

Jos olet vastannut kutsuun kieltävästi, vielä on mahdollisuus vaihtaa vastausta ja vastata myöntävästi. Tosin valitettavasti on mahdollista muuttaa vastausta toiseenkin suuntaan, kuten kuulemassamme evankeliumissa tapahtuu. Rukoilkaamme Jumalalta rohkeutta vastata myöntävästi ja myös pysyä myönteisellä kannalla, pysyä Jeesuksen seuraajana.

Elämme helluntain jälkeistä aikaa. On 21. sunnuntai helluntaista. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki, jonka Jeesus lähetti noustuaan sitä ennen helatorstaina taivaaseen. Kun tämä maallinen aika kerran päättyy, Jeesus saapuu lupauksensa mukaan takaisin maan päälle noutamaan meitä taivaan kotiin. Hänhän on Raamatussa luvannut mennä valmistamaan meille sijaa eli paikkaa taivaan suuressa juhlassa. Johan sitä valmistelua on kestänytkin meidän aikakäsityksemme mukaan jo noin 2000 vuotta. Kyseessä on varmasti suuret juhlat, jollaisia ei ihmismieli voi edes kuvitella.

Miten sinä vastaat kutsuun osallistua taivaalliseen hääjuhlaan tämän ajan jälkeen? Onko sinulla silloin muuta, mielestäsi tärkeämpää tekemistä? Tänäänkin Jeesus kutsuu sinua ja myös minua taivaalliseen ilo- ja hääjuhlaansa.