Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 23.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 18:23–35

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
"Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

 

Saarna:

Tälläkin kertaa Jeesus kertoo opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta. Ennen tätä vertausta evankelista Matteus kertoo, kuinka Pietari kysyy Jeesukselta anteeksiantamisesta. Pietari kysyy: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" Siihen Jeesus vastaa: "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa" Hän jatkaa vastaustaan vertauksella, jonka kuulimme äsken.

Tälläkin kertaa taivasten valtakunnasta kertovassa vertauksessa on mukana kuningas ja palvelijoita. Eräs palvelijoista oli velkaa kuninkaalle suuren summan rahaa eikä hänellä ollut varaa maksaa. Palvelija oli ehkä verojen kerääjä, jonka olisi tullut tilittää alamaisilta keräämänsä verorahat kuninkaalle, mutta olikin käyttänyt ne johonkin muuhun tai kadottanut ne. Kuningas kuitenkin ymmärsi ja sääli palvelijaansa ja antoi hänelle koko velan anteeksi, vaikka palvelija pyysi vain lisää maksuaikaa. Kuningas siis antoi palvelijalle enemmän kuin hän pyysi.

Palvelija lähti varmaankin iloisena ja hämmentyneenä pois kuninkaan luota. Suuri velkataakka oli pudonnut pois hänen harteiltaan. Kuitenkin varsin pian saatu velan armahdus taisi unohtua. Pihalla armahduksen saanut palvelija tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa pienehkön summan rahaa. Hän kävi käsiksi työtoveriinsa ja vaati välitöntä velan maksua. Vaikka työtoveri anoi armahdusta ja lisää maksuaikaa, ei palvelija armahtanut toveriaan, vaan toimitti hänet vankilaan. Kun kuningas sai tietää tästä, hän perui jättimäisen velan armahduksen ja toimitti armottoman palvelijansa vankilaan. Siihen Jeesus vielä jatkaa, että samoin toimii myös meidän taivaallinen isämme, jos me emme anna toisillemme anteeksi. Aika kova vaatimus!

--
Tein vähän laskutoimituksia, että saisimme edes vähän käsitystä, minkälaisista rahasummista tämän päivän evankeliumissa on kyse. Summa, jonka palvelija oli velkaa kuninkaalle eli 10 000 talenttia (tai leiviskää), vastaa noin 200 000 ihmisen vuosipalkkaa. Summa on siis todella suuri. Ei kai kukaan voi olla toiselle sellaista summaa velkaa ja vielä luulla pystyvänsä maksamaan kaiken takaisin tuosta noin vain. Nykyaikana vastaava velkasumma olisi useita miljardeja euroja.

Toinen vertauksen velkasummista on huomattavasti pienempi. Se summa eli 100 denaaria oli keskimääräinen yhden ihmisen sadan työpäivän palkka. Nykyaikaan ja euroiksi muutettuna se olisi ehkä noin 10 000-15 000 euroa, joka tietysti on monille iso rahasumma, mutta kuitenkin se on paljon pienempi kuin monen miljardin summa.

--
Tämäkin vertaus sisältää paljon symboliikkaa. Kuningas symboloi tavallisimmin Jumalaa ja palvelijat meitä ihmisiä. Näiden tavanomaisten symbolien lisäksi vertauksesta löytyy muutakin symboliikkaa.

Lukua 10 000 pidettiin kreikkalaisessa kulttuurissa suurimpana mahdollisena lukusanana. Talentti eli leiviskä oli puolestaan suurin käytössä ollut rahayksikkö. Velkasumma oli siis suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella. Voisi sanoa, että velka oli ääretön. Tämä suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella kuvastaa sitä kaikkea äärettömän suurta, mitä Jumala on meille antanut. Mieti, mitä kaikkea hyvää olet saanut Jumalalta. Mistä voisit kiittää Jumalaa tänään? Minulla tulee mieleen ainakin kiitollisuus elämästä, toisista ihmisistä (ystävistä, kavereista ja muista) sekä kiitollisuus luonnosta ja ennen kaikkea kiitollisuus kirkosta ja uskosta.

Me emme milloinkaan pysty korvaamaan läheskään kaikkea Jumalalle takaisin. Oikeastaan meidän ”korvauksemme” Jumalalle on aivan olematon. Olemme saaneet niin paljon hyvää ja erityisesti niin paljon anteeksi, että emme ihmisinä milloinkaan pysty tekemään samaa Jumalalle. Se ei edes ole tavoitteena ja tarkoituksena.

Suurin Jumalalta saamamme lahja on kuitenkin armo ja anteeksianto. Armoa on se, että saamme osaksemme jotain ilman minkäänlaista omaa ansiota. Esimerkiksi, jos saat täysin pyytämättä ja yllättäen tuntemattomalta ihmiseltä vaikka kahden euron kolikon, voimme ajatella, että kyseessä on jonkinlainen armo. Jumalan armo on samansuuntaista, mutta kuitenkin jotain paljon suurempaa, äärettömän suurta. Johanneksen evankeliumissa (3:16) sanotaan, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
 

Viimeisellä tuomiolla me olemme Jumalan edessä syntisinä ja yhtä velkaisina kuin palvelija oli kuninkaan edessä. Siellä Jumala antaa palvelijoilleen, seuraajilleen ja uskovilleen kaiken syntivelan anteeksi puhtaasta armosta, ilman omaa ansiotamme. Jo tässä ajassa saamme kokea Jumalan armoa, kun tunnustamme syntimme (kuten teimme tämänkin jumalanpalveluksen alkupuolella) ja saamme kuulla anteeksiannon sanat.

 

 

 

 

Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 9.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 22: 1-14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi: 
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

Saarna:

Moni meistä on varmaan joskus saanut kutsun häihin. Häät mielletään usein iloiseksi ja suureksi juhlaksi. Voivat häät tosin olla pienetkin, vaikka vain pelkkä vihkiminen, jossa on vihkiparin lisäksi paikalla vain vihkijä (eli yleensä pappi) ja kaksi todistajaa. Olivatpa häät suuret tai pienet, joka tapauksessa luulisin, että häät lähes aina ovat iloiset. Varmaan hääkutsun saaminenkin on useimmiten iloinen asia. Tavallisesti moni kutsun saanut haluaa osallistua häihin ja pyrkii järjestämään elämänsä niin, että voisi osallistua. Aina osallistuminen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä meillä ihmisillä on tässä maanpäällisessä elämässämme myös monia muita asioita. Se on ihan inhimillistä. Eikö se olekin usein niin, että monet tärkeät ja mielenkiintoiset tilaisuudet tuppaavat olemaan samaan aikaan toistensa kanssa? Välillä taas tuntuu olevan aikoja, että ei ole mitään tilaisuuksia, joihin osallistua. Näin on ainakin minun elämässäni ollut.

Ison hääjuhlan järjestämisessä on luonnollisesti paljon työtä. Monet aloittavat valmistelun jopa ihmeellisen aikaisin, jopa vuosia ennen varsinaista hääpäivää. On ainakin päätettävä juhlan ajankohta. On suunniteltava ja hankittava tarjoilut. On mietittävä ja varattava juhlapaikka. On hankittava hääpuku. On pohdittava ja rajattava, keitä kutsutaan mukaan juhlaan. On toimitettava kutsut riittävän ajoissa ja otettava vastaan ilmoittautumiset. Varmaan hoidettavia asioita on enemmänkin.

Miltä tuntuisi tällaisen suuren ja pitkällisen työn jälkeen, jos yksikään häihin kutsuttu ja ilmoittautunut vieras ei saapuisikaan paikalle? Sellainen tilanne lienee hyvin epätodennäköinen mutta teoriassa ihan mahdollinen. Varmasti se olisi juhlan järjestäjille todella suuri pettymys ja ihmetys. Ilmassa olisi ainakin ”miksi?”-kysymyksiä ja ehkä myös häpeää. Miksi kaikki valitsivat toisin? Miksi juhlamme ei kelvannut kutsutuille? Mitä nyt tehdään?

----

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhui tapansa mukaan vertauksin. Se oli hänen tapansa, siinä Lähi-idän kulttuurissa vallinnut normaali tapa. Hän kertoo vertauksen kuninkaasta, joka valmisteli poikansa häitä. Vieraita oli kutsuttu paljon ja kutsut oli toimitettu ajoissa. Tapanahan oli kutsua kahdesti. Ensimmäinen kutsu esitettiin hyvissä ajoin ja sitten toinen, muistuttava kutsu vähän ennen häitä, kun kaikki alkoi olla valmista. Niin oli luultavasti menetelty tässä Jeesuksen kertomassa vertauksessakin. Kun tulee toisen kutsun aika, ensimmäiseen kutsuun myöntävästi vastanneet kieltäytyvätkin. He kieltäytyvät vielä kolmannesta, ylimääräisestäkin kutsusta ja jopa pahoinpitelevät tai tappavat osan kuninkaan palvelijoista, jotka on lähetetty esittämään kutsua.

Kuningas palvelijoineen on tehnyt suuren työn järjestäessään häitä kuninkaan pojalle. Kuningas on varmasti pettynyt, mutta hän keksiikin ratkaisun. Hän lähettää palvelijansa kutsumaan häihin muita ihmisiä, joita ei alun perin ollut kutsuttukaan. Luukkaan evankeliumin rinnakkaisessa kertomuksessa isännän kerrotaan sanovan palvelijoilleen: ”[- -] ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ [- -] ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.’” (Luuk. 14:21–23) Tällä tavoin kuninkaan häähuone saadaan lopulta täyteen. Kaduilta ja toreilta sekä teiltä ja kujilta löytyy ihmisiä, jotka ottavat kutsun vastaan.

----

Juutalaisessa kulttuurissa Jumalan ja Israelin kansan suhdetta verrattiin tavallisesti avioliittoon. Tämä on nähtävissä Vanhassa testamentissa. Uudessa testamentissa puolestaan taivasten valtakuntaa verrataan usein hääjuhlaan. Erityisesti Ilmestyskirja kuvaa tämän ajan jälkeen Jumalan valtakunnassa koittavia suuria juhlia, joista käytetään mm. nimeä ”Karitsan häät”. Esimerkiksi:

Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui:

-- Halleluja!
Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias,
on ottanut kuninkuuden.
Iloitkaamme ja riemuitkaamme,
antakaamme hänelle kunnia!
Nyt on tullut Karitsan häiden aika.
Hänen morsiamensa on valmiina,
hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.

Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.

Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle." Ja hän jatkoi: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja." (Ilm. 19:6-9)

Jumala on kutsunut meidät taivasten valtakuntaan. Hän on lähettänyt useita palvelijoitaan esittämään kutsuja taivaan suureen ilojuhlaan. Kutsujina on ollut evankelistoja, julistajia, pappeja ja suurimpana ryhmänä ennen kaikkea ihan tavallisia kristittyjä. Jokainen meistä on saattanut toimia kutsujana jollekin toiselle ihmiselle. Aikojen saatossa moni on saanut ns. ensimmäisen kutsu. Osa on vastannut saamaansa kutsuun myöntävästi ja osa puolestaan kieltävästi. Osa saa kutsun nuorena, osa vanhana. Jotkut saavat tämän ns. ensimmäisen kutsun monta kertaa ennen kuin vastaavat myöntävästi. Myönteisen vastauksen myötä alkaakin sitten valmistautuminen juhlaan. Valmistautuminen on elämää Jeesuksen seuraajana, elämää kristittynä.

Jos olet vastannut kutsuun kieltävästi, vielä on mahdollisuus vaihtaa vastausta ja vastata myöntävästi. Tosin valitettavasti on mahdollista muuttaa vastausta toiseenkin suuntaan, kuten kuulemassamme evankeliumissa tapahtuu. Rukoilkaamme Jumalalta rohkeutta vastata myöntävästi ja myös pysyä myönteisellä kannalla, pysyä Jeesuksen seuraajana.

Elämme helluntain jälkeistä aikaa. On 21. sunnuntai helluntaista. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki, jonka Jeesus lähetti noustuaan sitä ennen helatorstaina taivaaseen. Kun tämä maallinen aika kerran päättyy, Jeesus saapuu lupauksensa mukaan takaisin maan päälle noutamaan meitä taivaan kotiin. Hänhän on Raamatussa luvannut mennä valmistamaan meille sijaa eli paikkaa taivaan suuressa juhlassa. Johan sitä valmistelua on kestänytkin meidän aikakäsityksemme mukaan jo noin 2000 vuotta. Kyseessä on varmasti suuret juhlat, jollaisia ei ihmismieli voi edes kuvitella.

Miten sinä vastaat kutsuun osallistua taivaalliseen hääjuhlaan tämän ajan jälkeen? Onko sinulla silloin muuta, mielestäsi tärkeämpää tekemistä? Tänäänkin Jeesus kutsuu sinua ja myös minua taivaalliseen ilo- ja hääjuhlaansa.