lördag 27 maj 2017

Saarna helatorstaina 25.5.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Epistola:

Ap. t. 1: 1-11
Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.”
    Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ”Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?” Hän vastasi: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”
    Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.”


Evankeliumi:

Joh. 17: 24–26
Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Saarna:

Mieleeni on jäänyt hauska muisto eräistä suunnistuskilpailuista ehkä jopa 15 vuoden takaa. Helatorstaina oli (ja on ehkä edelleenkin) aluemestaruuskilpailut jossain päin Lappia. Eräänä vuonna kilpailujen kuuluttaja alkoi selostaa kaiken kansan kuulleen suunnilleen näin: ”Kuten me kaikki tiedämme, helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi.” Olipa se hienoa kuulla tällaista kristillistä opetusta suunnistuskilpailun selostuksessa. Opetus oli vielä oikein hyvin kyseiseen päivään liittyvää.

Kilpailun kuuluttaja opetti suunnistuskansaa. Hän tosin muistaakseni sanoi: ”Kuten me kaikki tiedämme…” Epäilen kuitenkin, että kaikki eivät varmaan tienneet, mutta ehkä joku saattoi sen jälkeen tietää. Joskus helatorstain aikoihin näkyy lehdissä katugallupeja, joissa ihmisiltä on kysytty, miksi helatorstaita vietetään. Suurin osa ei ole tiennyt. Helatorstai jää jotenkin irralliseksi pyhäpäiväksi eikä sen nimi kerro sen merkitystä. Esimerkiksi ruotsiksi helatorstai on Kristi himmelsfärdsdag eli sananmukaisesti Kristukseen taivaaseen matkustamisen päivä. Se kertoo selvästi, mistä siinä päivässä on kyse. Suomeksi sen sijaan helatorstai ei kerro ainakaan minulle oikeastaan mitään muuta kuin että kyseessä on torstai. Suomen kielen sana helatorstai tulee luultavasti ruotsinkielisestä ilmauksesta ”helig torsdag” eli pyhä torstai, vaikka virallinen ruotsinkielinen nimitys onkin ”Kristi himmelsfärdsdag”.

Kuten taannoisen suunnistuskilpailun selostaja sanoi, helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi. Uskontunnustuksessa me lausumme, että Jeesus astui ylös taivaisiin. Se tapahtui 40 päivää pääsiäisen eli hänen kuolleista nousemisensa jälkeen. Kuten apostolien tekojen alussa kerrotaan, sen 40 päivän aikana hän oli ilmestynyt opetuslapsilleen useita kertoja ja valmistanut heitä elämään ilman häntä. Hän oli luvannut lähettää heille Pyhän Hengen puolustajaksi. Hän kehotti opetuslapsiaan pysyttelemään Jerusalemissa, sillä Pyhä Henki vuodatettaisiin heihin siellä. Jeesus jopa kertoi, että siihen ei menisi enää montaa päivää. Tästä helatorstaista alkaa Pyhän Hengen odottamisen aika. Sinä aikana opetuslapset olivat yhdessä ja rukoilivat lakkaamatta sekä erityisesti odottivat Pyhää Henkeä.

Rukoillessaan ja yhtä pitäessään he noudattivat Jeesuksen antamaa esimerkkiä. Päivän evankeliumissa Jeesus rukoili, että hänen omansa voisivat olla hänen kanssaan. Itse asiassa tämä evankeliumiin poimittu katkelma on Jeesuksen rukouksesta jo ennen ristiinnaulitsemista, mutta varmaan rukouksessa on samoja ajatuksia kuin hänen rukouksessaan kuolleista nousemisensa jälkeenkin. Päivän evankeliumin rukouksessaan Jeesus sanoi: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.” Rukoillessaan Jeesus tiesi kuoleman, kuolleista nousemisen ja taivaaseen astumisensa hetken lähestyvän. Varmaan hänessä nousi esiin inhimillinen kiintymyssuhde opetuslapsiinsa, sillä hän oli viettänyt opetuslastensa kanssa hyvin tiiviisti noin kolme vuotta. Jeesus oli sekä ihminen että Jumala. Se ihmispuoli hänessä nosti pinnalle ikävän tulevan opetuslapsista erkaantumisen edessä. Jeesus kuitenkin tiesi vielä palaavansa takaisin maan päälle tämän ajan loppuessa. Siitä muistuttavat myös opetuslapsille ilmaantuneet kaksi valkopukuista miestä, jotka toteavat: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän.” Tämän mekin saamme muistaa ja siihen luottaa. Kun lausumme uskontunnustuksessa, että Jeesus astui ylös taivaisiin, niin se jatkuu: ”istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä kuolleita”. Jeesus nousi taivaaseen Isä Jumalan luo ja on kerran tuleva takaisin maan päälle. Apostolien teoissa Jeesus ei kuitenkaan anna tälle paluulle tarkkaa aikaa. Kristillinen kirkko on odottanut Jeesuksen paluuta jo pari tuhatta vuotta. Joskus taas kuulee joidenkin kristittyjen sanovan: ”…jos Kristuksen paluu vielä viivästyy.” Sen tarkan paluuajan tietää vain Jumala. Siitä Jeesus sanoo apostolien teoissa: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.” Siitä hän jatkaa: ”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” Nämä olivat Jeesuksen toistaiseksi viimeiset sanat maan päällä. Nämä sanat sanottuaan hän nousi pilvessä taivaaseen Jumalan luo. Tämän muistaen kristityt kautta maailman viettävät helatorstaita eli Kristuksen taivaaseen astumisen päivää.

tisdag 16 maj 2017

Saarna 30.4.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 21: 15–19
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”
    Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”

Saarna:

Oliko Jeesuksella muistisairautta tai muuta huonomuistisuutta, kun hän kysyy Pietarilta samaa asiaa kolme kertaa? Kolmannella kerralla Pietarikin alkaa ihmetellä Jeesuksen toimintaa. Tarkalleen evankelista kertoo: ”Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä.” Varmaankin Pietari pohtii, eikö Jeesus usko hänen vastaustaan vai pitäisikö Jeesukselle vastata jollain toisella tavalla. Eikö myönteinen vastaus tyydytäkään Jeesusta?

Nykypäivänä on ihmisillä hyvin paljon erilaisia muistisairauksia. Kun ihmisten elinikä on pidentynyt, muistisairaudet ovat yleistyneet. Toisaalta myös tietämys muistisairauksista (ja ihmismielestä muutenkin) on lisääntynyt ja sitä kautta hoitomenetelmätkin ovat kehittyneet. Olette ehkä huomanneet, kuinka huonomuistinen saattaa kysyä samaa asiaa monta kertaa lyhyen ajan sisällä tai selostaa koko ajan samoja juttuja. Muistisairas ei välttämättä enää tunnista tuttuja ihmisiä eikä koe sen hetkistä kotia kodiksi, vaan haikailee takaisin johonkin vuosien takaiseen entiseen kotiinsa.

Jeesus kysyy Pietarilta kolme kertaa samaa asiaa eli sitä, rakastaako Pietari Jeesusta. Numeroon kolme sisältyy paljon symboliikkaa kristinuskossa. Se on Jumalan täydellisyyden ja ylösnousemuksen luku. Isä, Poika ja Pyhä Henki muodostavat Pyhän Kolminaisuuden. Kun Jeesus ristiinnaulittiin, oli Golgatalla kolme ristiä. Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Vanhassa testamentissa Joona oli kalan vatsassa kolme päivää. Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa ennen kuin kukko lauloi.

Tosiaan Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa ja saa nyt vastata kolme kertaa samaan Jeesuksen kysymykseen. Ehkä näissä kysymyksissä onkin kyse siitä, että Pietari oli kieltänyt Jeesuksen ja nyt Jeesus haluaa varmistuksen, onko Pietari oikeasti hänen seuraajansa vai ei. Jokaista kieltämistä vastaan on siis yksi kysymys. Nämä Jeesuksen kysymykset on kohdistettu suoraan sen hetkiseen tilanteeseen. Jeesus kysyy Pietarilta, rakastaako Pietari Jeesusta ihan oikeasti eli onko Pietari ihan oikeasti valmis seuraamaan Jeesusta, kuten on aiemmin luvannut.

Vähän aiempaa voimme Johanneksen evankeliumista (ja myös muista evankeliumeista) lukea, että Pietari kielsi tuntevansa Jeesuksen. Ennen vangitsemistaan Jeesus oli kertonut ennalta, että opetuslapset tulisivat jättämään hänet. Silloin Pietari oli vannonut, että hän ei ikinä jättäisi Jeesusta, vaikka kaikki muut jättäisivätkin. Pietari oli jopa luvannut suostua kuolemaan Jeesuksen kanssa tai Jeesuksen vuoksi. Siihen Jeesus oli vastannut, että Pietari tulisi kieltämään Jeesuksen kolmesti jo ennen kukon laulua. Niin kävikin todellisuudessa. Kun Jeesus oli pidätettynä ja kuulusteltavana ylipapin palatsissa, Pietari oli palatsin pihalla palvelusväen ja muiden ihmisten joukossa. Siellä hänet tunnistettiin Jeesuksen seuraajaksi, mutta hän kiisti jyrkästi tuntevansa koko Jeesusta. Kun hän oli ehtinyt kolmesti kieltää tuntevansa Jeesuksen, kukko kiekui. Silloin Pietari oli muistanut, mitä Jeesus oli sanonut. Varmasti häntä hävetti ja kadutti se Jeesuksen kieltäminen.

Näiden tapahtumien jälkeen Jeesus oli ristiinnaulittu, haudattu ja herätetty kuolleista. Kuolleista noustuaan hän oli ilmestynyt opetuslapsilleen ja alkanut valmistella heitä siihen, että hän poistuisi maan päältä ja palaisi takaisin Jumalan luo taivaaseen.

Kun Jeesus ja opetuslapset ovat koolla, Jeesus antaa Pietarille uuden mahdollisuuden, vaikka Pietari oli tiukassa tilanteessa kolme kertaa kieltänyt hänet. Jeesus kysyy Pietarilta kolme kertaa, rakastaako Pietari Jeesusta. Jokaisella kerralla Pietari vastaa myöntävästi. Myönteisen vastauksen jälkeen Jeesus sanoo aina jonkin käskyn tai ohjeen. Jeesus sanoo: "Ruoki minun karitsoitani." "Kaitse minun lampaitani." "Ruoki minun lampaitani.” Kolmatta käskyään Jeesus jatkaa sanomalla: ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo."

Jeesus antaa Pietarille suuren tehtävän. Jeesus oli aiemmin ilmaissut olevansa Hyvä Paimen. Nyt hän antaa paimenen tehtävän Pietarille, sillä Jeesus on pian nouseva taivaaseen Jumalan luo. Pietari saa tärkeän tehtävän huolehtia Jeesuksen lampaista eli hänen seuraajistaan. Tästä seuraajien joukosta muodostui myöhemmin kirkko, joka alkoi levitä muidenkin kansojen keskuuteen ja leviää edelleen.

Apostolien teot kertovat, että Pietarista tuli myöhemmin alkuseurakunnan keskeinen ja johtava henkilö. Perimätieto kertoo lisäksi, että hänestä olisi tullut ensimmäinen Rooman piispa. Vaikka Pietari oli kieltänyt Jeesuksen, hän ei muuttunut kelvottomaksi Jumalan suunnitelmiin. Jumala ei etsi työhönsä ja käyttöönsä täydellisiä ihmisiä, sillä täydellisiä ihmisiä ei ole ollut muita kuin Jeesus. Jokaisella on jotain annettavaa Jumalan valtakunnalle. Yhdessä me kaikki Jeesuksen seuraajat ja kirkkojen jäsenet ympäri maailmaa muodostamme yhden maailmanlaajuisen kirkon.

Saarna toisena pääsiäispäivänä 17.4.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 20: 11–18
Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
    Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.

Saarna:

Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme vuoksi. Hän ei kuitenkaan jäänyt roikkumaan ristille, vaan hänet haudattiin rikkaan miehen kalliohautaan. Sinnekään hän ei jäänyt, vaan nousi kuolleista kolmantena päivänä eli pääsiäispäivänä. Tänään toisena pääsiäispäivänä muistamme tilanteita, joissa Jeesus ilmestyi sureville seuraajilleen pian ylösnousemuksensa jälkeen. Monet Jeesuksen seuraajat olivat suruissaan Jeesuksen kuolemasta eivätkä osanneet odottaa, että Jeesus saattaisi nousta kuolleista, vaikka Jeesus oli ennalta luvannut niin tapahtuvan. Myös Magdalan Maria oli tullut Jeesuksen haudalle itkemään ja suremaan samaan tapaan kuin yhä edelleen monet käyvät hautausmailla suremassa ja muistamassa kuolleita läheisiään. Jeesuksen haudalla Maria koki kuitenkin jotain yllättävää. Hauta oli auki ja se oli tyhjä. Yllättäen Maria tapasikin Jeesuksen elävänä.

Kuolleista noussut Jeesus taisi olla aika erinäköinen kuin ennen kuolemaansa, sillä Maria ei tunnistanut häntä, vaan luuli häntä ensin puutarhuriksi. Miten olikaan mahdollista, että Maria ei tunnistanut hyvää ystäväänsä Jeesusta, vaikka oli ollut paljon Jeesuksen kanssa? Miten hänelle tulikin mieleen, että hänen tapaamansa mies voisi olla juuri puutarhuri? Raamatussa kerrotaan muistakin tilanteista, joissa ihmiset eivät heti tunnistaneet kuolleista noussutta Jeesusta.

Tunnistatko sinä aina vastaantulevat kaverit? Jos kaverilla on vaikka uudet vaatteet tai uusi hiustyyli, voi olla vaikea tunnistaa häntä heti. Usein kuitenkin jokin tuttu asia paljastaa. Se voi olla ääni, hymy tai jokin muu tuttu piirre. Tunnistamista voi hankaloitta myös outo ympäristö. Mieti tilannetta, että olisit matkalla Etelä-Suomessa tai vaikka ihan ulkomailla ja näkisitkin yllättäen tervolalaisen naapurisi siellä. Tunnistaisitko? Uskoisitko silmiäsi, että se todellakin voi olla hän? Miettisit ehkä, miten tuokin voi olla täällä, näin kaukana Tervolasta ja ihan sattumalta samassa paikassa. Miten se kaveri on kaikista maailman paikoista päätynyt juuri tänne?

Maria ei siis tunnistanut Jeesusta. Hän oli saattanut itkeä niin paljon, että hänen silmänsä olivat sumentuneet. Toisaalta hänellä oli kuitenkin ollut sen verran näkökykyä, että hän oli nähnyt haudassa olevat enkelit. Korvat kuitenkin toimivat niin, että hän kuuli, kun Jeesus kutsui häntä nimeltä. Kuinka iloista onkaan kuulla tuttu ja turvallinen ääni! Maria kuuli Jeesuksen äänen, kävi lyhyen keskustelun hänen kanssaan ja lähti sitten viemään sanaa toisille opetuslapsille. Jeesus on noussut kuolleista! Jeesus elää!

Tätä samaa viestiä me saamme viedä eteenpäin tänäänkin. Sieltä tyhjältä haudalta alkoi levitä evankeliumi eli ilosanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta. Jeesus voitti kuoleman ja pahan vallan omalla kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Jeesus kuoli ristillä meidän syntiemme vuoksi. Hän nousi kuolleista, jotta meillä olisi tämän ajan loppuessa mahdollisuus nousta kuolleista ja päästä Jumalan luo. Sinne Jeesus on jo mennyt edeltä valmistamaan meille sijaa. Kun kaikki on valmista ja Jumala katsoo ajan sopivaksi, Jeesus palaa takaisin noutamaan seuraajansa taivaan suureen iloon, joka on vielä paljon suurempaa kuin tämä pääsiäisen ilo. Silloin aikojen lopussa saamme kuulla Jeesuksen äänen ja saamme nähdä hänet. Miten mahdammekaan tunnistaa hänet, jos emme ole koskaan nähneet häntä? Olemmehan nähneet ja kuulleet hänet vain Raamatun välityksellä. Uskon, että kyllä me hänet tunnistamme jotenkin. Siinä ei pitäisi olla sijaa epäilykselle, vaan tilanne lienee todella selkeä.

Tänään on kuitenkin syytä iloita. Jeesus on totisesti herätetty kuolleista!

Saarna pitkänäperjantaina 14.4.2017 Tervolan vanhassa kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 19: 16–30
Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
    Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
      - He jakavat keskenään vaatteeni
      ja heittävät puvustani arpaa.
    Juuri näin sotilaat tekivät.
    Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
    Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Saarna:

Monissa kirkoissa, kuten myös täällä Tervolan vanhassa kirkossa on kuvattu alttaritaulussa ristillä riippuva Jeesus. Se on hyvin klassinen ja keskeinen aihe kirkoissa, varsinkin meillä luterilaisilla. Meitä luterilaisia nimitetäänkin joskus pitkäperjantain kirkoksi, sillä meillä Jeesuksen ristinkuolema on aika korostuneesti esillä. Joissain toisissa kirkkokunnissa painotetaan sen sijaan enemmän pääsiäisenä tapahtunutta Jeesuksen ylösnousemusta tai helluntaina vuodatettua Pyhää Henkeä.

Pitkäperjantaina olemme yhdessä kristinuskon ytimistä. Pienoisevankeliumissa Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa sanotaan: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Tähän on tiivistettynä evankeliumin ydin.

Jumala lähetti ainoan poikansa Jeesukseen maailmaan. Jeesus opetti ja julisti, mutta se ei ollut hänen maanpäällisen elämänsä päätarkoitus. Päätarkoituksena oli täyttää Jumalan pelastussuunnitelma ja kuolla Jumalan oman kansan syntien vuoksi. Ihmisten ja Jumalan välit olivat rikkoutuneet syntiinlankeemuksessa ihan aikojen alussa. Sen jälkeen oli tarvittu erilaisia tilapäisiä ja toistuvia uhreja syntien sovittamiseksi. Esimerkiksi jossain historian vaiheessa ylipappi oli kerran vuodessa mennyt Jerusalemin temppelin huoneeseen, jota kutsuttiin kaikkein pyhimmäksi. Siellä ylipappi oli uhrannut lampaan koko kansan syntien sovittamiseksi. Tämä oli toistunut vuosittain. Tähän tilanteeseen Jumala lähetti Jeesuksen ihmiseksi, yhdeksi meistä.  Jeesus tuli myös eräänlaiseksi uhrilampaaksi, kuolemaan kansan syntien vuoksi yhden ainoan kerran. Jeesus sovitti koko ihmiskunnan synnit kertakaikkisella uhrillaan ristinpuussa. Se uhri oli niin tehokas, että sitä ei ole tarvinnut toistaa, vaan se Golgatan veri pystyy yhä puhdistamaan meidät kaikesta pahasta - synnistä. Golgatan veressä on suuri voima.

Kävin reilu vuosi sitten Jerusalemissa Israelissa. Siellä kävin mm. paikassa, jota kutsutaan puutarhahaudaksi. Siellä opas esitteli ryhmällemme innoissaan perusteita, miksi juuri se paikka olisi oikea Jeesuksen hautapaikka ja erityisesti, miksi juuri ristiinnaulitsemispaikka Golgata olisi ollut siellä. Istuimme eräässä katoksessa korkealla kalliolla ja kuuntelimme oppaan selostusta. Vieressä oli aita ja sen takana jyrkänne, jonka alla oli Jerusalemin palestiinalaisalueen jonkinlainen linja-autoasema. Vastapäätä vasemmalla laidalla oli myös vielä korkeampi kallioseinämä ja jyrkänne. Opas näytti meille samalta paikalta otettua vanhaa valokuvaa. Kuvassa ei ollut vielä linja-autoja, vaan siinä taisi olla mies kamelin kanssa. Se ei kuitenkaan ollut kuvassa oleellista, vaan tarkoituksena oli kiinnittää huomio vastapäiseen kallioseinämään ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Se oli vajaat sata vuotta aiemmin ollut hieman erinäköinen. Oppaan mukaan se kallioseinämä muistutti kuvassa pääkalloa. Siihen näkemykseen oli helppo yhtyä. Kuvassa se kallioseinämä tosiaan näytti ihmisen pääkallolta. Kuvan seinämässä oli kolot tai jotkin muut tummat kohdat juuri niissä kohdin, missä oikeassa pääkallossa on silmien ja nenän reiät. Kallion muotokin on jotenkin pääkallomaisen pyöreä. Kalliota oli kuitenkin jossain vaiheessa viimeisimpien vuosikymmenten aikana louhittu niin, että se oli menettänyt aiemman pääkallomaisen muotonsa.

Päivän evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus kantoi itse ristiään kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsuttiin Pääkallonpaikaksi eli heprean kielellä Golgataksi. Se äsken kuvailemani kalliojyrkänne puutarhahaudalla sijaitsi muistaakseni aika lähellä Jerusalemin vanhaa kaupunkia, joten senkin puolesta on hyvin mahdollista, että Jeesus on ristiinnaulittu juuri sillä paikalla. Ainakin me siirryimme kaupungista siihen paikkaan kävellen, joten varmasti Jeesuksen aikanakin se matka oli kävelty ihan kevyesti. Tosin Jeesukselle se kävely painavan ristin kanssa Jerusalemista Golgatalle ei taatusti ollut helppo ja kevyt.

Varmoja emme voi olla, missä Golgata tarkalleen sijaitsi ja minne Jeesus haudattiin, mutta voimme olla varmoja, että se tapahtui jossain Jerusalemin kaupungin lähistöllä, kuten päivän evankeliumissa kerrotaan. Tarkka maantieteellinen paikka ei ole oleellista tietää. Tosin olisihan se kyllä aika kiva olla ihan varma siitä, että olen saanut nähdä oikean Golgatan, sen paikan, jossa Jumalan poika on kuollut minunkin syntieni vuoksi. Siellä Golgatalla Jeesuksesta vuotanut veri on vuodatettu sinunkin syntiesi vuoksi. Ehtoollisella me saamme kuulla sanat: ”Kristuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu” Siinä veressä on vahva voima ja suoja. Se veri puhdistaa meidät synneistämme, kun uskomme, että Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme vuoksi.

Saarna 9.4.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 12: 1-8
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”


Saarna:

Päivän evankeliumissa Jeesus on jo lähellä kuolemaa. Pääsiäiseen kerrotaan olevan aikaa kuusi päivää eli noin viikko, kuten meillä nytkin on pääsiäinen viikon päästä. Jeesus on Betaniassa ystäviensä Martan, Marian ja Lasaruksen luona tai joidenkin käsityksen mukaan jossain muussa talossa niin, että Martta, Maria ja Lasarus ovat myös paikalla vieraina. Evankeliumien mukaan Jeesus on ollut siellä monet kerrat aiemminkin ja vähää aiemmin herättänyt Lasaruksen kuolleista. Jeesus on siis taas Betaniassa ja on juuri juhla-aterialla, luultavasti juuri Lasaruksen kuolleista herättämisen kunniaksi. Aterian aikana Maria menee Jeesuksen taakse ja voitelee hänen jalkansa voimakastuoksuisella nardusöljyllä, jonka haju leviää koko huoneeseen. Öljyä pitäisi laittaa varovasti joitain tippoja, mutta Marialla taitaa lorahtaa vähän liikaa, joten hän joutuu pyyhkimään liiat öljyt hiuksiinsa.

Juudas Iskariot, joka myöhemmin kavalsi Jeesuksen, paheksuu Mariaa ja sanoo: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Kysymys on varmasti oikein hyvä ja aiheellinen. Nardus oli kaukaa Intiasta tuotua ja hyvin kallista ainetta. Se oli todellinen ylellisyystuote, koska Juudas arvioi pullollisen hinnaksi 300 denaaria eli keskivertotyömiehen vuosipalkan verran. Miettikääpä, mikä voisi nykypäivänä olla vastaavan hintainen tuote. Ainakaan minulla ei tule heti mieleen mitään sopivaa esimerkkiä meidän ajastamme. Kenellä tulisikaan nykyään mieleen käyttää esimerkiksi noin 30 000 euroa yhdessä häviävän pienessä hetkessä tai edes hankkia kymmeniä tuhansia euroja maksava pieni hajustepullo? Juudaksen ihmettely on siis varsin aiheellinen ja saattaa äkkiseltään antaa paikalla olijoille Juudaksesta kuvan köyhien ystävänä. Ehkä Juudas yrittääkin paheksunnallaan esittää hurskasta ja erityisen kunnollista kansalaista. Kuitenkin evankeliumi kertoo Juudaksen todelliset ajatukset, jotka eivät ole sellaisia kuin päällepäin voisi näyttää.

Juudas Iskariot oli yksi Jeesuksen opetuslapsista. Hänen hallussaan kerrotaan olleen opetuslasten yhteiset rahavarat. Hän oli saanut suuren vastuun, mutta evankeliumi kertoo, että hän olikin huijari ja varas. Hän piti yhteisiä rahoja ominaan ja käytti niitä omaksi hyväkseen. Hän oli ahne. Ehkä hän havitteli nardusöljyn mahdollisesta myynnistä saatavia rahoja itselleen. Varmasti myös myöhemmin tapahtuneen Jeesuksen kavaltamisen taustalla oli Juudaksen ahneus rahalle. Juudas Iskariothan sai ylipapeilta 30 hopearahaa vastineeksi siitä, että saattaisi Jeesuksen heidän käsiinsä. Kyseessä oli lopulta pieni rahasumma, mutta sekin oli Juudaksen mielessä tavoittelemisen arvoinen.

Jeesus varmasti tiesi, että Juudas oli varas. Silti hän vastaa Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” Jeesus ei ala vastauksessaan kovinkaan paljon arvostella Juudasta tai syyttää häntä huijariksi ja ahneeksi, vaan hän erityisesti puolustaa Mariaa ja toteaa yleisesti, että köyhät tarvitsevat apua jatkossakin. Jeesus ei vastustanut köyhien auttamista, vaan suorastaan kehotti auttamaan hädän ja puutteen alaisia nyt ja tulevaisuudessa. Jeesus ei kannattanut ahneutta. Hän kannusti Juudastakin auttamaan köyhiä, vaikka tiesi, että Juudas ei välttämättä auttaisi, ei ainakaan täydestä sydämestään. Siinä voimmekin miettiä, autammeko me hädän alaisia aidosta auttamisen halusta vai jostain muusta syystä.

Jeesus tiesi tulevan kuolemansa ja sitä seuraavan hautaamisen sekä toki myös kuolleista nousemisen kolmantena päivänä. Siksi hän vastaa Juudakselle, että Maria voiteli hänet hautaamista varten. Tapana oli voidella kuolleet ennen kuin heidät haudattiin. Lämpimässä ilmastossa ruumiit alkoivat mädäntyä nopeasti. Siksi hautaaminen tehtiin nopeasti ja sitä ennen vielä ruumiit hajustettiin niin, että ikäviä hajuhaittoja olisi mahdollisimman vähän.

Maria teki Jeesukselle suuren ja arvokkaan teon, kun hän voiteli Jeesuksen jalat. Hän teki hyvän työn Jeesukselle. Hän antoi myös meille esimerkin hyvistä teoista, joita voimme tehdä toisille ihmisille. Koska Jeesus ei ole enää maan päällä, teemme hyvää Jeesukselle, kun teemme hyvää lähimmäisillemme, erityisesti heille, jotka tarvitsevat apua. Hyvillä teoilla emme voi kuitenkaan ansaita pelastusta tai Jumalan suosiota. Niissä hyvissä teoissa ei ole kristityn elämän ydin. Ydin on siinä, että Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme vuoksi, noussut kuolleista ja mennyt Jumalan luo taivaaseen valmistamaan meille sijaa. Kun uskot ja hyväksyt sen, että Jeesus on kuollut ristillä sinunkin syntiesi vuoksi, olet hyvällä tiellä. Kun uskot, niin kyllä ne hyvät teot tulevat siinä sivussa, sillä usko synnyttää ne hyvät teot. Niin oli myös Marian kohdalla. Hän uskoi, että Jeesus on Jumalan poika ja Vanhan testamentin profeettojen lupaama messias. Se sai hänet tekemään suuren uhrauksen ja voitelemaan Jeesuksen jalat. (Hän sijoitti Jeesukseen keskimääräisen vuosipalkan verran.)

Saarna 26.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa


Evankeliumi:

Luuk. 1: 39–45
Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Saarna:

Tänään vietettävä Marian ilmestyspäivä katkaisee pääsiäistä edeltävän paaston ajan. Liturginen väri on nyt yhden päivän ajan ilon ja juhlan valkoinen väri, kun se paaston aikana on muuten violetti, joka on katumuksen väri. Alttarilla on suuren juhlan merkiksi kuusi kynttilää. Evankeliumin jälkeen lauloimme hetki sitten hallelujan, jota ei muuten lauleta paaston aikana. Marian ilmestyspäivää vietetään noin yhdeksän kuukautta ennen joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa. Tänä päivänä muistamme sitä, että enkeli ilmestyi Marialle ja ilmoitti, että hänestä tulisi Pyhän Hengen vaikutuksesta Jumalan pojan äiti.

Marian päivän tämän vuotinen evankeliumi kertoo Marian ja Elisabetin tapaamisesta Juudean vuoriseudulla, Elisabetin kodissa. Tämä tapahtui muutama päivä sen jälkeen, kun enkeli oli ilmestynyt Marialle. Elisabetin ajatellaan olleen Marian sukulainen. Tämä tapaaminen on samalla myös Jeesuksen ja Johannes Kastajan ensimmäinen tapaaminen, vaikka molemmat ovatkin vielä äitiensä kohduissa. Myöhemmissä vaiheissa he tapasivat usein. Raamattu kertoo heidän tapaamisistaan Jeesuksen julkisen toiminnan aikana, mm. Jordan-virran varrella, jossa Johannes kastoi ihmisiä. Johannes kastoi siellä myös Jeesuksen, joka tuli pyytämään Johanneksen kastetta.

Johannes Kastaja on keskeinen hahmo evankeliumeissa. Hän kulki Jeesuksen edellä ja oli jonkinlainen sanansaattaja. Hän julisti Jumalan valtakuntaa ja parannusta sekä sitä, että olisi tulossa vielä häntä suurempi eli siis Jeesus, Jumalan poika. Johannes julisti sitä, että hän itse ei ole messias, vaan että oikea messias on tulossa ja kansan tulisi sen takia kääntyä pois pahoilta teiltään. Evankeliumit kertovat, kuinka Johannes ihan suoraan osoitti Jeesusta ja kertoi hänen olevan se, joka tulisi hänen jäljessään.

Ensimmäisen todistuksensa Jeesuksesta Johannes Kastaja antoi jo ollessaan äitinsä Elisabetin kohdussa. Evankelista kertoo hänen hypähtäneen kohdussa, minkä seurauksena Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhkeasi ylistämään Jumalaa huutamalla: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Johanneksen potku Elisabetin kohdussa sai aikaan sen, että Elisabet puhkesi ylistämään Jumalaa. Elisabetin huuto oli todistusta myös Marialle, joka oli varmaan edelleen hämmennyksissä siitä, mitä oli tapahtunut ja mitä tulisi vielä tapahtumaan. Kun enkeli Gabriel oli ilmestynyt Marialle joitain päiviä aiemmin, oli Maria ihmetellyt suuresti, miten hänen raskautensa oli mahdollinen ja miksi Jumala oli valinnut poikansa äidiksi juuri hänet. Näihin ihmettelyihin enkeli Gabriel oli vastannut, että Jumalan Pyhä Henki saa sen aikaan ja että lapsi tulee olemaan Jumalan poika ja pyhä eli erotettu erityiseen tehtävään. Vastauksessaan enkeli on myös ilmoittanut Marialle, että myös Elisabet, joka on jo vanha, odottaa lasta. Varmaankin tämän tiedon innoittamana Maria suuntasi kulkunsa Elisabetin luokse. Jumala piti huolta nuoresta Mariasta ja varovaisesti ohjasi hänet Elisabetin luokse, sillä varmaankin Maria oli hyvin hämmentynyt ja kaipasi keskustelua jonkun kokeneen naisen kanssa. Elisabet oli juuri sopiva keskustelukumppani tähän tarpeeseen. Päivän evankeliumissa tapasivat toisensa nuori ja vanha nainen, joita yhdisti lapsen odotus. Kuitenkaan kummankaan raskaus ei ollut mikään tavallinen raskaus, vaan molemmat odottivat erityistä Jumalan miestä ja molemmat naiset olivat tulleet raskaaksi epätavallisessa tilanteessa. Näiden naisten, nuoren ja vanhan raskaana olevan naisen, tapaamisessa oli täynnä Jumalan läsnäoloa. Jumala piti huolta heistä. Usein Jumala pitää huolta meistä ihmisistä toisten ihmisten välityksellä. Niin kävi tämänkin päivän evankeliumissa. Myöhemmin evankelista Luukas kertoo, että Maria vietti Sakariaan ja Elisabetin luona kaikkiaan kolme kuukautta eli oli siellä Johannes Kastajan syntymään saakka. Elisabetista oli varmaan Marialle tukea raskauden alussa ja Mariasta taas Elisabetille raskauden lopussa.

Tänä päivänä Elisabet ja Johannes Kastaja todistavat Jeesuksesta Raamatun välityksellä. Vaikka kyse oli pienimuotoisesta ja ulkoisesti tavallisesta kahden naisen tapaamisesta, sillä on kuitenkin suuri merkitys Jumalan pelastushistoriassa.

söndag 19 mars 2017

Saarna 19.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 12: 37–43
Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      - Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
      Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      - Hän on sokaissut heidän silmänsä
      ja paaduttanut heidän sydämensä,
      jotta he eivät silmillään näkisi
      eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
      jotta he eivät kääntyisi
      enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

Saarna:

Joskus kuulee jonkun sanovan, että hän ei usko Jumalaan, mutta voisi ehkä uskoa, jos saisi jonkin selkeän merkin esimerkiksi tunnusteon muodossa. Olisiko se niin yksinkertaista, että tunnusteot synnyttäisivät uskon? Päivän evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus teki lukuisia tunnustekoja, mutta ihmisistä monet eivät niistäkään huolimatta uskoneet häneen. Evankelista siteeraa profeetta Jesajaa, joka on jo ennalta kertonut Jumalan viestin, että näin tulisi käymään. Jeesuksessa toteutui tämäkin profetia. Perinteisesti on ajateltu, että se on Jumalan sana, jonka kuuleminen synnyttää uskon.

Kemijoki ja oikeanpuoleisella rannalla
Tervolan keskusta
Toisaalta Raamattu kertoo, että monet ihmiset uskoivat Jumalaan ja Jeesukseen juuri niiden ihme- ja tunnustekojen takia. Kun Jeesus opetuslapsineen kulki ympäri nykyistä Israelia, hän mm. paransi sairaita, herätti kuolleita, käveli vetten päällä, muutti veden viiniksi jne. Näillä teoilla hän osoitti jumalallisen voimansa. Ehkä voisi ajatella, että nämä tunnusteot vahvistivat ihmisten uskoa Jeesukseen. Usko oli siis ensin syntynyt Jeesuksen julistuksen ja opetuksen seurauksena ja sitten sai vahvistusta ihmeistä.
Pappila, vanha kirkko ja iso kirkko Kemijoen rannalla.
Messu, josta saarna on, pidettiin seurakuntakeskuksen
 kirkossa, joka jää kuvassa vanhan kirkon taakse

Jeesus sai monia seuraajia, jotka uskoivat häneen. Kaikki eivät kuitenkaan uskaltaneet uskoa julkisesti, sillä he pelkäsivät vallanpitäjiä ja juutalaisuuden johtajia. Päivän evankeliumin lopussa evankelista toteaa hallitusmiehistä: ”Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.” Sitä kautta meidät haastetaan tänään pohtimaan, mikä on meille tärkeää. Onko meille tärkeämpää Jumalan antama kunnia vai ihmisten antama? Tiedämme varmaan, että meidän tulisi vastata tai edes ajatella, että Jumalan antama on tärkeämpää, mutta kuinka moni olisi ihan oikeasti sitä mieltä. Se taitaa kuulua tähän ihmisyyteen, että useimmille toisten ihmisten antama kunnia on tärkeämpää. Tuntuu luonnollisesti tärkeältä olla hyväksytty toisten ihmisten silmissä. Ainakin minä tunnistan tämän itsestäni ja myös muista ihmisistä.

Uskovaisuus ei taida oikein olla muodissa tässä ajassa. Monille on vaikea myöntää uskovansa Jumalaan, sillä se koetaan ilmeisesti jotenkin häpeällisenä. Jotkut väittävät, ettei se olisi enää nykyaikaa uskoa. Kuitenkin Jumala ja hänen sanansa ovat ikuisia ja ajattomia tai oikeastaan kaikkiin aikoihin sopivia.

Tämä paaston aika haastaa meitä pohtimaan, kenen puolella olemme. Olemmeko Jumalan vai ihmisten puolella? Olemmeko hyvän vai pahan puolella? Olemmeko Jumalan tahdon vai synnin puolella? Tässäkin varmaan tiedämme, miten kristityn tulisi olla eli että meidän tulisi olla Jumalan hyvän tahdon puolella. Käytäntö lienee kuitenkin monien kohdalla toinen. Ainakaan minä en ole yhtään varma, että olisin täysin Jumalan ja hyvän puolella, vaikka kuinka haluaisin olla. Me ihmiset olemme syntiinlankeemuksen seurauksena ajautuneet eroon Jumalasta. Kuitenkin Jumalan poika Jeesus on kuollut ristillä meidän puolestamme ja sovittanut välimme Jumalan suuntaan. Omilla ansioillamme ja yrityksillämme emme voi saavuttaa täydellisyyttä ja synnittömyyttä eikä niiden syntien sovitusta. Siksi Jeesuksen piti kuolla ristillä meidän puolestamme ja korjata meidän välimme Jumalan suuntaan.

Vaikka tie ja yhteys Jumalan suuntaan on korjattu, paholainen sekä meidän syntinen ihmisluonto vetävät meitä koko ajan poispäin Jumalasta. Jumala sen sijaan vetää meitä koko ajan puoleensa. Hän haluaa pitää meidät yhteydessään. Hän haluaa, että uskomme häneen ja elämme hänen tahtoaan kysellen ja noudattaen. Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Ristinkuolemallaan Jeesus voitti pahan vallan. Hän kärsi meidän puolestamme. Nyt paaston aikana kuljemme Jeesuksen kanssa kohti Jerusalemia ja Golgataa, jossa Jeesus kärsi meidän puolestamme ja voitti pahan vallan.

lördag 18 mars 2017

Saarna 12.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Mark. 9: 17–29
Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”


Saarna:

Päivän evankeliumissa saamme seurata Jeesuksen ja erään juutalaisen miehen sekä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa välisiä keskusteluja. Juutalainen mies on tuonut saastaisen hengen vaivaamaan poikansa Jeesuksen ja hänen opetuslastensa luo. Pojan isä pyytää Jeesusta auttamaan ja huudahtaa Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Hän uskoo, mutta kuitenkin epäilee. Hän on tullut Jeesuksen luo, koska uskoo hänen voivan auttaa, mutta silti hän toisaalta epäilee Jeesuksen mahdollisuuksia auttaa. Hän sanoo: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”

Tällainen uskon ja epäuskon välinen vuorottelu ja tasapainoilu lienevät hyvin tavallisia meidän ihmisten elämässä. Kuinka hyvin tiedämmekään, että Jumala on kaikkivaltias ja voi auttaa meitä? Silti saatamme usein epäillä Jumalan mahdollisuuksia tai jopa unohtaa Jumalan olemassaolon. Ei Jumala tietenkään toimi aina meidän mielemme ja toiveidemme mukaan, mutta hän tarjoaa meille aina jotain parempaa kuin osaamme edes odottaa tai kuvitella. Sen lisäksi, että Jumala on kaikkivaltias, hänen sanotaan olevan myös kaukaa viisas. Hän näkee koko meidän elämämme yhdellä kertaa ja osaa toimia ja toimiikin meidän parhaaksemme, jos me vain pyydämme häntä vaikuttamaan elämässämme.  Toki hän vaikuttaa elämäämme, vaikka emme haluaisikaan sitä.

Päivän evankeliumissa Jeesus vaikuttaa aika tuskastuneelta ja kyllästyneeltä, kun hän sanoo: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?” Opetuslapset ovat yrittäneet ajaa pojasta pois saastaista henkeä. He eivät ole kuitenkaan onnistuneet, sillä he ovat luultavasti yrittäneet ajaa pahaa henkeä pois omilla voimillaan eikä Jumalan avulla. Jeesushan toteaa evankeliumin lopussa: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.” Luultavasti opetuslapset ovat yrittäneet ajaa saastaista henkeä pois, mutta unohtaneet, että siihen tarvitaan rukousta. He ovat unohtaneet pyytää Jumalaa ottamaan sen saastaisen hengen pois pojasta. Myöhemmin Raamatusta, ainakin Apostolien teoista, voimme lukea, kuinka myös opetuslapset pystyivät parantamaan sairaita, mutta eivät edelleenkään omalla voimallaan vaan Jumalan avulla.

Suomessa ei tapaa tällaisia saastaisia henkiä kovinkaan usein. En ainakaan muista koskaan tavanneeni enkä kovin usein ole kuullutkaan kerrottavan niistä, mutta kuitenkin olen joskus kuullut. Saastaisten henkien vähäisyyttä Suomessa on selitetty sillä, että Suomi on jo niin pitkään ja niin laajasti ollut kristitty maa. Kristinuskon vaikutus on perinteisesti ollut niin vahva ja laaja, että saastaiset henget eivät ole saaneet jalansijaa kansamme keskuudesta. Pyhässä kasteessa sekä Jeesuksen ristissä on niin vahva tuki, turva ja suoja pahan valtoja vastaan. Toivottavasti paha henkimaailma ei saa jatkossakaan suurta sijaa täällä Suomessa.

Tilanne on aivan toisenlainen monissa muissa maissa, joissa kristinuskolla ei ole yhtä pitkää historiaa. Niissä saastaiset henget ja demonit saattavat olla läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja kiusata heitä moninaisin tavoin. Näissäkin tilanteissa apu löytyy Jumalasta, sillä Jumala on vahvempi kaikkea pahuutta. Lähetyskentiltä kuuluu välillä kertomuksia, että uskoon tultuaan paikalliset ihmiset ovat löytäneet vapauden ja armon sekä päässeet eroon pimeän voimista. Paholainen kavahtaa ja pelkää Jumalan ja Jeesuksen nimeä.

Raamatun ja menneiden aikojen kertomukset saastaisten henkien riivaamista ihmisistä ovat joskus selitettävissä erilaisilla sairauksilla, joihin nykyaikaisella lääketieteellä on parannus- ja hoitokeinoja. Kuitenkaan edes moderni lääketiede ei ole ihmisten omassa varassa, vaan Jumala toimii senkin kautta luomassaan maailmassa. Jumala on antanut ihmisille järjen ja mahdollisuuden kehittää hoitokeinoja eri sairauksiin. Sairauksienkin keskellä tulisi muistaa, että apu tulee Jumalalta. Jumalanpalvelusten esirukouksissa rukoillaan usein sairaiden ja heitä hoitavien puolesta. Sairaudet ovat myös hyvin yleisiä aiheita rukouspyynnöissä, joita kristityt välittävät toisilleen ja pyytävät toisia rukoilemaan jonkin asian puolesta.

Joissain tilanteissa olen myös kuullut sairauden opettaneen rukoilemista. Kun oma, läheisen tai jonkin muun tuttavan sairaus saa suuren vallan, joutuu ihminen pienelle paikalle. Kun inhimilliset ja ihmisestä itsestään nousevat tuet katoavat, jää jäljelle vain Jumalan apu ja rukous. Niin saattoi olla myös päivän evankeliumin juutalaisella miehellä, joka toi poikansa Jeesuksen luo.

Pojan isä huudahtaa evankeliumissa: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Näin voimme mekin tänään huudahtaa Jeesukselle. Jeesus tuntee meidät läpikotaisin. Hän tuntee myös meidän epäuskomme ja voi auttaa meitä uskomaan. Kun pian tunnustamme yhdessä yhteisen kristillisen uskomme, voimme ajatella sen myös rukouksena: ”Auta minua (yhä enemmän) uskomaan niin kuin uskontunnustuksessa lausumme. Minä uskon. Auta minua epäuskossani.”

torsdag 2 mars 2017

Saarna tuhkakeskiviikkona 1.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 6: 16–21
Jeesus sanoo:
    ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”


Saarna:

Pääsiäisen juhlaa edeltävä paastonaika on taas kerran alkamassa. Muistan joskus kauan sitten oppineeni, että paasto olisi epäluterilaista ja koskisi täällä Suomessa vain ortodoksisen kirkon jäseniä. Kyllähän siinä on osa totta, mutta kyllä se paasto koskee myös meitä luterilaisia. Me luterilaisetkin saamme paastota. Oikeastaan jonkinlainen paasto voisi tehdä hyvää meillekin.

Kun lähdin aikoinaan Joensuuhun opiskelemaan teologiaa, yllätyin muistaakseni jo ensimmäisenä vuotena siitä, kun toiset opiskelijat puhuivat paastoamisestaan. Ihmettelin, kun opiskelijat kyselivät toisiltaan, miten he paastoavat. Minä vastasin aina, että en mitenkään, mutta joskus lupasin harkita paastoon osallistumista seuraavana vuonna, jos sitten vaikka jaksaisin miettiä asiaa enemmän. Sama yllättyminen ja kysely jatkuivat muinakin keväinä, kun paaston aika oli alkamaisillaan tai jo meneillään. Vuosi toisensa jälkeen ihmettelyni väheni, mutta aina nousi mieleen se, että paasto olisi jotenkin epäluterilaista. En muista, mistä olin saanut sellaista päähäni, mutta se ajatus eli vahvana ja elää jossain määrin ehkä edelleenkin. Todellisuudessa paasto ei ole lainkaan kiellettyä meiltä luterilaisilta, mutta se ei vaan kuulu niin vahvasti meidän perinteeseemme.

Paastolla tarkoitetaan luopumista jostain. Tavallisimmin paastossa luovutaan syömisestä tai jostain tietystä osasta ruokaa. Tavallinen esimerkki voisi olla luopuminen lihansyönnistä tai syöntikertojen vähentäminen. Paastota voi kuitenkin muillakin tavoilla. Jotkut luopuvat jostain paheestaan tai muusta aikaa vievästä toiminnasta saadakseen lisää aikaa johonkin toiseen, johonkin tärkeämpään.

Meidänkin luterilaisessa kirkossamme on viime vuosina alettu puhua paastosta yhä enemmän, mutta se paasto ei ole tiukkoja ruokasäännöksiä, vaan jotain toisenlaista ja uudenlaista. Tiukkojen kieltojen sijaan ihmisiä on haastettu pohtimaan omaa elämäänsä ja sen vaikutuksia itseen, toisiin ja ympäristöön. Erityisen suosituksi on tullut ekopaasto, joka haastaa elämään ekologisemmin. Kirkon tiedotuskeskuksen ylläpitämillä Ekopaasto.fi -internetsivuilla kannustetaan paastonaikana elämään ilmastoystävällisemmin mm. suosimalla suomalaista ruokaa, vähentämällä lihansyöntiä, välttämällä yksityisautoilua kauppareissuilla ja muutenkin, minimoimalla syntyvien jätteiden määrä jne. Ekopaasto muistuttaa ja kannustaa pitämään parempaa huolta Jumalan luomasta maailmasta.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen:

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Tästä pääsemmekin miettimään paaston tarkoitusta. Paaston olisi hyvä olla vapaaehtoista, jotta sillä oikeasti saavutetaan sen päämäärät. Ajatuksena ei ole kiduttaa itseään tai tuottaa itselle ja toisille kärsimystä. Jotkut paastoavat terveyssyistä, mutta kristillisen paaston tarkoitus on ennen kaikkea kristillinen. Kristillisen paaston tarkoituksena on lähentyä Jumalan kanssa ja viettää aikaa Jumalan kanssa ja hänen hoidettavanaan. Yksi hyvä tapa paastota on järjestää lisää aikaa rukoukselle ja Raamatun lukemiselle. Samalla voi vähentää johonkin muuhun vähemmän tärkeään käytettävää aikaa. Lienee monille helpommin sanottu kuin tehty. Aika yleistä tuntuu olevan ns. somepaasto eli sosiaalisen median, kuten Facebookin ja Instagramin käytön väliaikainen lopettaminen tai vähentäminen esimerkiksi yhteen kertaan päivässä. Yleistä tuntuu olevan myös ns. herkkulakko, jossa lopetetaan paaston ajaksi pullan, karkin, jäätelön yms. sellaisen syöminen joko kokonaan tai joiltain osin. Yhtenä vastaan tulleena paastovaihtoehtona tulee mieleen myös erilaisiin haasteisiin osallistuminen. Voi olla Raamatun lukuhaaste, jossa esimerkiksi luetaan päivittäin tai viikoittain Raamatusta ennalta sovitut kohdat. Paaston ajalle voi sopia myös jonkinlainen diakonia- tai evankelioimishaaste, jossa suoritetaan ennalta sovittuja palvelutehtäviä tai kerrotaan Jumalasta ja Jeesuksesta toisille ihmisille jonkin suunnitelman mukaisesti.

Paasto mielletään useimmiten ruokaan ja juomaan liittyväksi, mutta on hyvä muistaa, että nykyaikana on kehitetty muitakin tapoja paastota. Meillä luterilaisilla paasto on myös aina vapaaehtoista ja sen noudattaminen tulisi nousta ihmisestä itsestään, ilman toisten painostusta. Toki on hyvä saada paastoamiseen tai paastoamattomuuteen niin kuin kaikkeen muuhunkin tässä elämässä myös tukea ja kannustusta toisilta ihmisiltä. Se on yksi meidän tehtävämme täällä.

Paasto ei ole myöskään tapa näyttää toisille ihmisille omaa hurskautta, erinomaisuutta tai huonoutta. Kuten Jeesus sanoo päivän evankeliumissa, paasto on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Jos paaston tarkoituksena on hoitaa ihmisen omaa suhdetta Jumalaan, niin silloin paasto on ihmisen ja Jumalan välinen. Jumalalle meidän kenenkään ei tarvitse esittää olevamme parempia kuin olemmekaan, sillä Jumala tuntee meidät läpikotaisin.

Saarna 12.2.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 19: 27–30
Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”
Jeesus sanoi heille:
”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”


Saarna:

Tiedän olevani jonkinlainen hamsteri. Huomaan keräileväni kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Joskus ennen haaveilin hankkivani jonkin vanhan navetan tai muun sellaisen ja kerääväni sen täyteen kaikenlaisia tavaroita (koneita, autonromuja, lehtiä, esitteitä, papereita jne.), joita ehkä saattaisin tarvita tai josta voisi ehkä muodostaa jonkinlaisen museon.

Edelleenkin tuo museon kokoamisajatus saattaa nousta mieleen, mutta varsinaisesti hamstraamistaipumus ja -halu ovat vähentyneet. Ainakin minusta tuntuu siltä, että nykyään on paljon helpompi luopua tarpeettomasta tavarasta kuin joskus ennen. Ainakin kerääminen on osaltaan siirtynyt vähemmän tilaa vievään eli esimerkiksi valokuviin, jotka ovat digitaalisessa muodossa eivätkä siten vie juurikaan tilaa.

Päivän evankeliumissa Pietari sanoo Jeesukselle, että hän ja muut opetuslapset ovat luopuneet kaikesta entisestä ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. Hän kysyy Jeesukselta, mitä he saavat sen sijaan. Jeesus vastaa Pietarille ja muille, että he saavat istua kahdellatoista valtaistuimella uudessa maailmassa, Jumalan valtakunnassa. Kaikille seuraajilleen, jotka ovat luopuneet taloistaan ja sukulaisistaan, Jeesus lupaa, että he saavat satakertaisesti takaisin ja osakseen iankaikkisen elämän.

Jeesus haastaa meitä pohtimaan, mikä on oikeasti tärkeää meidän elämässämme. Ovatko tavara ja omaisuus tärkeämpiä kuin iankaikkinen elämä? Onko arvostettu asema ja hyväpalkkainen työ tärkeämpää kuin Jumalan valtakuntaan pääseminen.

Vaatii suurta rohkeutta ja uskoa luopua olemassa olevasta ja heittäytyä täysillä johonkin toiseen, tässä tapauksessa Jeesuksen seuraajaksi. Jeesuksen aikana hänen opetuslapsillaan ei ilmeisesti ollut suuria omaisuuksia tai suuria tuloja, joista luopua. He luopuivat siis vähästään. Tämän päivän yltäkylläisyyden keskellä moni joutuisi luopumaan hyvin paljosta, jos haluaisi luopua ihan kaikesta. Toki tällaista suurta luopumista tapahtuu, mutta suurimmasta osasta ei ole siihen eikä se liene edes tavoiteltavaa. Pienempi luopuminen lienee paljon helpompaa. Tulee mieleen kertomus eräästä naisesta, joka eläkkeelle jäätyään myi omistusasuntonsa, lahjoitti siitä saadut rahat lähetystyölle ja muutti vuokralle paikallisen seurakunnan omistamaan asuntoon. Se oli hänelle sopiva tapa luopua liiasta ja samalla edistää Jumalan valtakunnan leviämistä.

Jeesus ei kuitenkaan kehota jokaista luopumaan kaikesta, vaan kehottaa pohtimaan, mikä on oikeasti tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Maallinen omaisuus on katoavaista ja voi yhtäkkiä kadota vaikka tulipalossa. Oli aika pysäyttävää saada tekstiviestillä tieto Keminmaan Tojo-Auton tulipalosta tässä muutama päivä sitten. Olin hetkeä ennen tulipaloa mennyt linja-auton kyydissä siitä ohi. Ei tullut mieleenkään, että näkisin sen rakennuksen viimeistä kertaa sellaisena. Olin ajatellut joskus käydä siellä, mutta en ehtinyt. Internetistä katsomani kuvat palopaikalta olivat aika kaaosmaisia ja ehkä jopa lohduttomia. Silti uutisoinnista kuulsi jonkinlainen toivo tulevasta ja toiminnan jatkumisesta.

Kaikki se omaisuus ja kaikki ne ihmiset, joita meidän elämässämme on, ovat Jumalan lahjaa meille. Ilman Jumalaa meillä ei olisi mitään eikä ketään. Saamme kiittää Jumalaa siitä, että hän on antanut meille kaiken sen maallisen hyvän ja kaikki ne läheiset ihmiset, joita meillä on elämässämme.

Päivän evankeliumista voi ehkä havaita myös ns. menestysteologiaa eli sitä, että Jeesusta seuraamalla tulee myös maallisesti rikkaaksi. Jeesushan sanoo: ”Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.” Tässä Jeesus lupaa ihmisten saavan satakertaisesti takaisin. Jeesus ei kuitenkaan lupaa meille sataa taloa, satoja sisaruksia, satoja lapsia tai satakertaista peltopinta-alaa, vaan hän lupaa jotain parempaa, joka tulee näiden talojen, peltojen ja ihmisten tilalle. Se satakertainen takaisin saaminen voi toteutua jo tässä ajassa, mutta täydellisesti se toteutuu vasta tulevassa ajassa, kun kaikki on taas hyvin. Jeesus lupaa aineellisen ja katoavan tilalle aineetonta ja katoamatonta.

Apostoli Paavali sanoo Filippiläiskirjeessä: ”jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.” Tähän on tiivistettynä hyvin paljon. Kristityn elämän päämäärä on tulevassa ajassa, Jumalan luona taivaassa. Tätä maallista taivallusta Paavali vertaa kilpajuoksuun. Maallisesta kilpajuoksusta se eroaa kuitenkin sillä tavalla, että taivastiellä emme kilpaile toisiamme vastaan, vaan itseämme vastaan. Vaikka joku kävelisi taivastiellä, hänellä on silti mahdollisuus päästä perille ja saavuttaa voittajan palkinto, joka annetaan kaikille, jotka ottavat vastaan Jumalan kutsun saapua taivaan suureen ilojuhlaan.

Päivän Raamatun kohdat haastavat meidät pohtimaan, mihin panemme toivomme tässä elämässä. Turvaammeko maalliseen ja katoavaan vai turvaammeko Jumalaan. Meidän ei tarvitse luopua omaisuudestamme, mutta se ei saisi nousta Jumalan yläpuolelle. Maallinen omaisuutemme voi kadota hetkellä millä hyvänsä, mutta se palkinto, joka meitä odottaa taivastiellä, on katoamaton ja ikuinen.

Saarna 29.1.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 14: 22–33
Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”


Saarna:

Jeesuksen opetuslasten vene oli joutunut myrskyyn. Opetuslapset olivat veneessä keskenään, ilman Jeesusta. Jeesus oli jäänyt rannalle lähettämään suuren väkijoukon takaisin koteihinsa. Tämän päivän evankeliumin kertomia tapahtumia on edeltänyt ruokkimisihme, jossa Jeesus ruokki kaikkiaan 5000 miestä sekä suuren joukon naisia ja lapsia vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus oli käskenyt opetuslasten mennä edeltä järven vastarannalle sillä aikaa, kun hän itse lähettäisi väkijoukot pois luotaan. Kun ihmiset olivat lähteneet koteihinsa ja opetuslapset veneineen vastarantaa kohti, Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan. Hän teki varsin usein niin. Hänkin tarvitsi yksinäisyyttä ja rauhaa, aikaa rukoukselle, keskustelulle Isä Jumalan kanssa. Emme tiedä, mitä ja miten Jeesus rukoili, mutta varmasti hänellä oli (ja on edelleenkin) luonteva yhteys isäänsä, joka oli lähettänyt hänet maailmaan.

Samaan aikaan, kun Jeesus rukoili, opetuslasten vene kulki vaivalloisesti vastatuulessa ja myrskyssä. Jos olet joskus itse ollut veneessä, laivassa tai rannalla, kun kunnolla myrskyää, tiedät ehkä, miltä silloin tuntuu. Aika moni varmaan pelkää. Niin taisivat opetuslapsetkin pelätä. Lisäksi vastatuuleen soutaminen on hyvin raskasta. Siihen pelon ja raatamisen keskelle Jeesus ilmaantui. Opetuslapset tietysti pelästyivät ja luulivat häntä aaveeksi, sillä he olivat jo valmiiksi peloissaan ja luultavasti vielä väsyneitä, koska oli yö ja pimeää. Vaikka Jeesus oli tehnyt heidän nähtensä monia ihmeitä, ei heille varmaan tullut mieleenkään, että Jeesus saattaisi kävellä myrskyssä veden päällä. Niin kuitenkin tapahtui, että Jeesus käveli veden päällä. Hän rauhoitteli pelokkaita opetuslapsia hyvin raamatullisella ja jumalallisella tervehdyksellä: ”Älkää pelätkö!” Silloin opetuslapset tunnistivat hänet ja helpotus valtasi heidät. Pietari innostui Jeesuksen tulosta niin paljon, että halusi mennä häntä vastaan ja kävellä itsekin veden päällä. Alkuun se onnistuikin, mutta sitten Pietari alkoi upota. Hän huusi hädissään ja pyysi Jeesusta auttamaan. Jeesus auttoi ja he pääsivät veneeseen. Myrsky tyyntyi.

Kuva aaltoihin uppoavasta Pietarista ja Jeesuksesta häntä nostamassa kuvaa aika hyvin meitä ihmisiä. Jatkuvasti me vajoamme elämän myrskyissä aaltoihin. Elämän huolet, murheet ja vastoinkäymiset ovat usein vähällä hukuttaa meidät. Upotessaan Pietari huusi Jeesusta apuun. Ketä me huudammekaan apuun, kun me uppoamme? Jotkut huutavat Jeesusta, toiset taas muita ihmisiä ja kolmannet huutavat jopa sielunvihollista apuun. Olen joskus kysynyt ongelmien edessä kiroilevalta ihmiseltä, miksi hän pyytää sielunvihollista auttamaan. Voisiko sellaisessa tilanteessa huutaa avuksi Jeesusta? Voimme miettiä sitä, uskommeko siihen, että Jeesus todella haluaa ja voi auttaa meitä hädässä. Se apu tulee usein toisten ihmisten välityksellä, joten kyllä niitä toisiakin ihmisiä voi pyytää apuun.

Kun Jeesus ja Pietari olivat päässeet veneeseen, opetuslapset kumartuivat Jeesuksen eteen ja tunnustivat hänet Jumalan pojaksi. Kristittyinä ja Jeesuksen opetuslapsina voisimme mekin välillä kumartua Jeesuksen edessä ja tunnustaa hänelle, että hän on Jumalan poika. No, se tunnustaminen tulee tehtyä ainakin vähän ajan päästä, kun yhteen ääneen tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme. Siinähän me lausumme mm. että uskomme ”Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan…”

Jeesus haluaa ja voi auttaa meitä, jos me vain suostumme ottamaan hänen apunsa vastaan. Apu ei kuitenkaan tule aina heti tai näyttävästi tai toivomallamme tavalla. Olemme vajavaisia ja syntisiä ihmisiä emmekä siksi voi tavallisesti ymmärtää Jumalan tarkoituksia ja keinoja. Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä, kaikkinäkevä ja kaukaa viisas. Hän tietää, mikä on meille parhaaksi. Emme kuitenkaan ole Jumalan liikuttamia nukkeja, vaan meillä on myös oma tahto ja omat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ja pahimmillaan jopa estää Jumalaa auttamasta meitä.

Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan meidän ihmisten tähden. Jumala on rakastanut ja rakastaa yhä luomaansa maailmaa ja luomiaan ihmisiä niin paljon, että haluaa pelastaa meidät, auttaa meitä, vapauttaa meidät synnin orjuudesta ja koota meidät luokseen taivaan kotiin, kun sen aika kerran tulee.


 

Saarna 15.1.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa


Evankeliumi:

Joh. 4: 5-26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Saarna:

Jostain vuosien takaa muistan tilanteen eräästä toisesta seurakunnasta. Seurakunnan uusi nimikkolähettipariskunta oli vierailulla ja jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin kirkkokahvit sekä jonkinlainen lähetystilaisuus seurakuntatalolla. Siellä eräs nainen tivasi läheteiltä, miten Afrikan kaivojen rakennusprojekti tai jokin sellainen edistyy. Hän kauhisteli sitä, että naiset ja lapset joutuvat kantamaan vettä pitkiä matkoja. Hän kertoi lahjoittaneensa jonkin järjestön kautta rahaa uusien kaivojen rakentamiseen lähemmäs asuntoja. Hän vaati läheteiltä raporttia rahojensa käytöstä. Lähetystyöntekijät yrittivät parhaansa mukaan selittää, että he eivät tiedä kyseisestä projektista, koska eivät työskentele siinä. He arvelivat, että kyse on jonkin toisen tahon projektista ja mahdollisesti jopa jossain toisessa maassa. Afrikka on iso maanosa, josta löytyy monia maita sekä monenlaisia ihmisiä ja tarpeita. Ei yksi lähetystyöntekijä voi tuntea koko Afrikkaa. En muista, tyytyikö kysyjä lopulta saamaansa vastaukseen tai ymmärsikö hän edes, että hänen rahansa eivät ole menneet silloin paikalla olleiden lähettien työhön, vaan tärkeään työhön toisessa paikassa Afrikassa.

Vesi on tärkeää ja arkipäiväistä meille ihmisille. Täällä Suomessa olemme tottuneet siihen, että puhdasta vettä on riittävästi saatavilla vesihanasta. Ainakin minä olen riippuvainen vedestä. Sen olen huomannut viime aikoina pari kertaa ihan konkreettisesti, kun vedentulo asuntooni on loppunut yllättäen ja ilman ennakkoilmoitusta. Siinä saakin sitten ihmetellä ja odotella. Molemmilla kerroilla katkos on lopulta ollut aika lyhyt, noin kaksi tuntia kerrallaan.

Myös kehitysmaissa vedellä on suuri merkitys. Ehkä voisi ajatella, että sillä on siellä vielä suurempi merkitys, sillä monissa paikoissa sen hankkimiseen ja kantamiseen käytetään suurempi osa päivästä kuin täällä vauraammassa pohjolassa. Monien maallisten ja hengellisten organisaatioiden kehitysyhteistyössä kaivojen rakentaminen ja veden puhtauden parantaminen ovat olleet keskeisiä projekteja. Voisi jopa sanoa, että kaivojen rakentaminen on klassinen esimerkki auttamistyöstä, jota myös kristilliset järjestöt (esim. Kirkon ulkomaanapu) tekevät köyhissä maissa muun diakonian ja lähetystyön ohella. Ehkä juuri tästä oli noussut se suuri huoli, joka saarnan alussa mainitsemallani naisella oli taannoin. Hän oli niin paljon säälinyt vettä kantavia naisia, että oli päättänyt lahjoittaa rahaa kaivojen rakentamiseen.

Veden ohella jano on varmasti myös tuttu ilmiö meille. Kuinka hyvältä ihan tavallinen vesi maistuukaan silloin, kun on ihan kunnolla jano? Kuuma päivä ja jonkinlainen liikuntasuoritus varsinkin vaativat juomaan paljon vettä tai jotain muuta.

Päivän evankeliumissa Jeesuksen kerrotaan menevän kaivolle keskellä päivää. Hänellä on jano. Siellä hän tapaa samarialaisen naisen, jonka kanssa hän aloittaa keskustelun. Siinä keskustelussa hän murtaa monta muuria. Kuten evankeliumissa selitetään, samarialaiset ja juutalaiset eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa. Samarialaisia pidettiin alempiarvoisena väestöryhmänä. Toisekseen ei ollut kovin soveliasta, että toisilleen tuntemattomat mies ja nainen alkoivat keskustella keskenään. Erikoista on myös se, että nainen tulee kaivolle päivän kuumimpaan aikaan, keskellä päivää. Silloin ei ole paljoa ihmisiä liikkeellä.

Naisen ja Jeesuksen keskustelu käsittelee aluksi ihan tavallista juomaveden ottamista kyseisestä Jaakobin kaivosta. Puhe siirtyy kuitenkin pian toisenlaiseen veteen, jota Jeesus kertoo voivansa antaa. Hän kutsuu sitä eläväksi vedeksi, jota juotuaan ihmiselle ei tule jano. Lopulta keskustelu johtaa siihen, että nainen on kokenut elämässään kovia. Hänellä on ollut viisi miestä. Emme tiedä, onko hän jäänyt leskeksi, eronnut, jätetty, petetty vai jotain muuta. Se ei kuitenkaan ole oleellista. Oleellista on se tapa, jolla Jeesus kohtelee tätä naista. Jeesus asettuu hänen rinnalleen, siitäkin huolimatta, että nainen on samarialainen ja Jeesus juutalainen. Jeesus ymmärtää tätä naista ja keskustelee hänen kanssaan.

Janoa on monenlaista. On sitä tavallista janoa, joka sammuu tavallisella vedellä. Sitten on myös sellaista toisenlaista janoa, jota voisi kutsua hengelliseksi janoksi. Onko sinulla tänään hengellinen jano ja mikä siihen auttaa? Oletko ehkä sen takia tullut kirkkoon? Voimme uskoa, että siihen auttaa se Jeesuksen mainitsema elävä vesi. Sitä Jeesus tarjosi myös samarialaiselle naiselle kaivolla. Sitä hän haluaa tänään tarjota myös meille. Hän tarjoaa sitä meille sanassaan ja ehtoollisen sakramentissa.

Sanotaan, että vesi on parasta janojuomaa. Siitä voisi johtaa ajatuksen, että Jeesuksen tarjoama elävä vesi on parasta apua hengelliseen janoon. Niin kuin tavalliseen janoon on tarjolla monenlaisia erikoisjuomia, on myös hengelliseen janoon tarjolla monenlaisia yrityksiä ja erikoisuuksia sammuttaa jano. Tänäkin päivänä monilla ihmisillä on hengellinen jano ja he etsivät janolleen sammutusta erilaisista suunnista ja erikoisuuksista. Ehkä Jeesuksen tarjoama elävä vesi näyttää liian yksinkertaiselta ja jää siksi monilta huomaamatta. Hengelliseen janoon on melko yksinkertainen apuneuvo. Se on Jeesus ja hänen tarjoamansa elävä vesi. Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä luokseen. Hän haluaa ravita meitä elävällä vedellä ja sanallaan sekä ehtoollisen lahjalla.